Näin OmaStadi-hankkeet toteutetaan
OmaStadi-hankkeen toteutus kestää yleensä 1–3 vuotta hankkeen tyypistä riippuen. Pienet hankkeet toteutuvat yleensä nopeammin ja helpommin. Suuremmat ja monimutkaisemmat hankkeet vaativat enemmän aikaa ja suunnittelua.
OmaStadi-hankkeiden toteutukseen osallistuu useita tahoja. Mukana on kaupungin asiantuntijoita, kaupunkilaisia sekä yhteistyökumppaneita, kuten yrityksiä ja järjestöjä. Vaikka yhteistyö eri toimijoiden välillä vie paljon aikaa, se on tärkeää huolellisen ja avoimen suunnittelun takaamiseksi.
Hankkeen tyyppi vaikuttaa siihen, kuinka kauan sen toteuttaminen kestää. Esimerkiksi rakennushankkeissa, toiminnallisissa hankkeissa ja selvityksissä toteutuksen vaiheet eroavat hieman toisistaan. Olemassa olevan palvelun parantaminen on yleensä nopeampaa kuin täysin uuden palvelun käynnistäminen. Lisäksi sijainnin valintaan ja tarvittavien lupien hakemiseen kuluu aikaa. Myös esimerkiksi sääolosuhteet voivat vaikuttaa siihen, milloin hanke voidaan toteuttaa.
OmaStadi-hankkeet ovat osa kaupungin palveluvalikoimaa. Siksi ne toteutetaan samojen periaatteiden ja vaatimusten mukaan kuin kaupungin muutkin palvelut.

1. Esivalmistelu
Ensimmäisessä vaiheessa eli esivalmistelussa kaupungin asiantuntijat suunnittelevat, miten hanke toteutetaan. Hankkeelle nimetään projektipäällikkö. Lisäksi valitaan esimerkiksi suunnittelukonsultti, tuottaja tai koordinaattori, joka vastaa hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta. Hankkeen ideointiin osallistuvat myös kaupunkilaiset sekä mahdolliset yhteistyökumppanit ja sidosryhmät, kuten yritykset ja järjestöt.
Esivalmistelussa etsitään hankkeelle sopiva sijainti. Sijainnin valintaan vaikuttavat muun muassa kaavoitus, kaupunkikuva, alueellinen yhdenvertaisuus, hankkeen tyyppi, muut käynnissä olevat hankkeet sekä se, millaisia palveluja alueella jo on. Jos kaavoitus ei mahdollista tarvittavaa rakentamista, voidaan joutua hakemaan poikkeuslupaa. Tämä hidastaa usein hankkeen etenemistä. Myös toiminnallisia hankkeita varten tarvitaan monesti erilaisia lupia.
Esivalmistelun lopuksi laaditaan hankeohjelma, joka ohjaa hankkeen toteutusta. Esivalmistelu kestää yleensä muutamia kuukausia.
2. Suunnittelu
Esivalmistelua seuraa suunnitteluvaihe. Suunnitteluvaiheessa selvitetään hankkeen lähtötilanne ja siihen vaikuttavat tekniset rajoitteet. Hankkeesta viestitään jo etukäteen kaupunkilaisille.
Suunnitteluvaiheen lopuksi laaditaan hankesuunnitelma. Se määrittää tarkemmin, miten hanke toteutetaan. Suunnitteluvaiheen kesto vaihtelee hankkeen mukaan.
Kaupunkilaiset voivat osallistua esivalmistelussa ja suunnitteluvaiheessa hankkeen toteutuksen suunnitteluun mahdollisuuksien mukaan. Mielipiteitä kerätään erityisesti sen alueen asukkailta, jossa hanke toteutetaan. Jos hankkeella on tietty kohderyhmä, vuorovaikutus heidän kanssaan on erityisen tärkeää.

3. Rakentaminen / toiminnan käynnistäminen
Suunnittelun jälkeen alkaa toteutuksen kolmas vaihe. Rakennushankkeissa se tarkoittaa rakentamista ja toiminnallisissa hankkeissa toiminnan käynnistämistä. Rakentamisen tai toiminnan kesto riippuu hankkeen koosta ja toteutustavasta.
Rakennushankkeissa urakoitsija tekee tarvittavat pohjatyöt, kuljetukset ja asennukset. Toiminnallisissa hankkeissa voidaan esimerkiksi järjestää tapahtuma tai aloittaa uuden palvelun tarjoaminen kaupunkilaisille. Toteutukseen kuuluvat myös hankkeeseen liittyvä viestintä ja markkinointi.
4. Valmis hanke
Toteutuksen viimeisessä vaiheessa hanke viimeistellään. Lopputuloksena syntyy valmis palvelu kaupunkilaisille. Rakennushankkeissa valmis kohde tarkastetaan ja tarvittaessa tehdään vielä korjauksia. Sen jälkeen rakennus tai esimerkiksi istutetut kasvit siirtyvät kunnossapitoon.
Toiminnalliset hankkeet ovat määräaikaisia. Kun hanke päättyy, myös tapahtuma tai palvelu loppuu. Päättyneestä toiminnallisesta hankkeesta tehdään yhteenveto yhteistyökumppaneiden kanssa. Hankkeen toteutuksesta raportoidaan ja sen valmistumisesta viestitään kaupunkilaisille.
Lisätietoa
Löydät tarkempaa tietoa OmaStadi-hankkeiden etenemisestä tältä sivustolta Hankkeiden toteutus -osiosta. Jokaisen hankkeen omalla sivulla kerrotaan hankkeen toteutuksen vaiheet, aikataulu sekä se, miten kaupunkilaiset voivat osallistua ja vaikuttaa hankkeen toteutukseen. Hankesivujen tiedot täydentyvät sitä mukaa, kun hankkeet etenevät. Hankkeiden toteutus -osiossa voit seurata myös aiempien OmaStadi-kierrosten hankkeiden toteutusta.
