Roihuvuoren Tuhkimonpuiston kunnostaminen turvalliseksi, viihtyiseksi ja useille käyttäjäryhmille sopivaksi
Tiedot
Numero (ID)
Alue
Teema
Julkaisuaika
Ehdotus
Kirsikkapuiston ja Roihuvuoren japanilaistyylisen puiston välissä sijaitseva Tuhkimon leikkipuisto on tällä hetkellä huonossa kunnossa. Paikka kahden metsäisen kalliorinteen välissä on turvallinen, mutta puiston epäsiisteys ja huono valaistus luovat turvattomuuden tunnetta. Työmaa-aidoilla ympäröity vanha uima-allas koetaan jopa vaaralliseksi. Ehdotamme, että puistoa kunnostetaan ja siitä tehdään viihtyisä ja turvallinen paikka monille eri ikäryhmille. Puistoa käyttävät Roihuvuoren lapsiperheiden, päiväkotien ja koulujen lisäksi myös muut helsinkiläiset. Puistossa sijaitsee Roihuvuoren kylätalo, jossa järjestetään juhlia ja tilaisuuksia.
Puisto sijaitsee upealla paikalla kahden metsäisen rinteen välissä. Metsäisyys ja luonnonläheisyys halutaan säilyttää ja vahvistaa Japani- tai anime/manga-aiheista teemaa, jonka hengessä ulkopintojen (penkit, istutusaltaat ja varastomökit) maalaukset esityksemme mukaan toteutettaisiin ja leikkivälineet valittaisiin. Porolahden peruskoulun oppilaskunta, Roihuvuori-seura ja yksittäiset roihuvuorelaiset ovat jättäneet ehdotuksen ja haluavat olla mukana suunnittelemassa puiston peruskorjausta sekä talkootyönä myös toteuttamassa tehtyjä suunnitelmia. Remontoimalla puistosta on mahdollista saada viihtyisä ja turvallinen leikki- ja kokoontumispaikka ja jopa aivan erityinen paikka koko pääkaupunkiseudulla.
Ehdotus kartalla
Seuraavassa elementissä on kartta, joka esittää tämän sivun tietueet karttapisteinä. Elementtiä voi käyttää ruudunlukijalla, mutta se voi olla vaikeaselkoinen.
Ohita kartta
Kommentin yksityiskohdat
Näet yhden kommentin
Näytä kaikki kommentit
Hei,
ehdotusten yhteiskehittäminen jatkuu täällä verkkoalustalla 21.5.2021 asti. Tänä aikana toimialojen asiantuntijat kommentoivat ehdotuksia ja tarpeen mukaan pyytävät tarkennuksia, jotta ehdotukset ovat valmiita kustannuslaskettavaksi ja myöhemmin loppuvuodesta helsinkiläisten äänestettäväksi.
Muokkaathan siis ehdotusta asiantuntijoiden kommenttien mukaan määräaikaan 21.5. mennessä!
Jos osallistuit verkkotyöpajoina toteutetuille teemaraksoille huhtikuun aikana, niin muistathan myös muokata ehdotustasi työpajoilla esitettyjen asiantuntijoiden kommenttien mukaisesti. Kun ehdotus on valmis, toimialan asiantuntija kuittaa sen kommentoimalla ”valmis kustannuslaskettavaksi”.
Huomaa myös, että otsikko ja ehdotusteksti näkyvät täällä alustalla äänestysvaiheessa. Ne kannattaakin nyt muotoilla mahdollisimman kuvaaviksi ja houkutteleviksi.
Mukavaa vapun odotusta! 😊
Ystävällisin terveisin,
Pauli Saloranta
Stadiluotsi, kaakkoinen suurpiiri ja Vuosaari
pauli.saloranta@hel.fi
Ladataan kommentteja ...