Lähilaavuja ympäri Helsinkiä

Helsinkiläiset tarvitsevat innostavia retkikohteita lähiluontoon. Varsinkin ne, joiden ei ole helppo matkustaa kaukaisiin ulkoilukohteisiin tai kansallispuistoihin hyötyisivät, jos lähimetsistä löytyisi helposti saavutettavia nuotiopaikkoja tai laavuja. Lähilaavulle olisi helppo tulla, varsinkin päiväkotiryhmillä ja lapsiperheillä, mutta myös muille asukkaille se olisi syy lähteä ulkoilemaan, vaikka iltasella makkaraa paistamaan. Paras malli olisi kaikille avoin kohtaamispaikka, jossa kaupunki huolehtisi puut yms. Jos kaikille avoin tulipaikka tuntuu liian vaaralliselta, mallina voisi olla myös suljettu kota, kuten Vuosaaressa. Avaimia voisi olla lähialueen päiväkodeilla, yhdistyksillä ja kirjastoissa. Viikonloppuisin kota olisi avoin kaikille kotakummien opastuksella.
Hyviä paikkoja lähilaavulle olisi mm. Pitkäkoskella tai Paloheinässä 3 km hiihtolenkin varrella, Maunulan majalla ja Viikissä esim. Purolahden tai Hakalan lintutorin läheisyydessä.
Comment details
You are seeing a single comment
View all comments
Mahtavaa, Pukinmäen alueella tällaiselle olisi tarvetta nimenomaan koulujen ulkoluokkatoimintaan. Koululaiset eivät ole saaneet käyttää julkisia liikennevälineitä koronapandemian aikana, joten retket pitää toteuttaa lähelle.
Loading comments ...