- 4
Proposals
- 5
- 4
Scope
Summary
Vaikka Hakaniemen ja Siltavuoren rannoille on tulossa isoja muutoksia, tarvitaan alueella MYÖS nopeampaa ja pienimuotoisempaakin uudistamista.
Alueen läpikulkevan liikenteen haittoja tulee välittömästi ehkäistä kasvillisuutta lisäämällä. Rantojen viihtyisyyden ja käyttöasteen on parannuttava jo ennen lähialueen suurempien suunnitelmien toteutuksia.
Location on the map
Kruununhaka ranta-alueet
Target group
Alueella asuvat sekä kaikki Etelä-Helsingissä ulkoilevat.
Objectives
Mahdollistetaan rantojen parempi käyttöaste. Minimoidaan läpikulkevan liikenteen haittavaikutuksia. Rannoilla olisi viihdyttävä, voitava viettää aikaa, tavata tuttuja ja tuntemattomia, ulkoilla ja liikkua. Rantaan ja merelle tulisi päästä nykyistä helpommin. Saaste ja melu haittoja pitäisi saada nopeasti vähennettyä.
Key actions on which funds will be spend
Reittien paremmalla kunnossapidolla ja roskisten, puiden ja pensaiden lisäämisellä sekä penkkien ja valaistuksen kehittämisellä saavutetaan parannuksia nopeasti.
Hankitaan alueelle lisää kasvillisuutta, erityisesti Hakaniemen sillan kupeeseen ( ruukuissa?) ja Pitkänsillan ja Tervasaarenkannaksen väliselle osuudelle. Lisätään myös penkkejä ja roska-astioita sekä selvitetään valaistuksen kehittämistä.
Myös laajempien parannuksien nopeampaa mahdollistamista tulisi tukea ja selvittää ( uinti, kalastus, laiturit, sauna, kahvila, soutaminen, vesiliikenne, kelluvat rakennelmat... )
The people and communities participating in the execution
Asukkaat, asukasyhdistys, Elävä Kruna, kaupungin puutarha- kaupunkisuunnittelu- ja liikennesuunnitteluosasto, alueen arkkitehdit. Asemakaavoittajat, Alueen toimijat
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
Comment details
You are seeing a single comment
View all comments
Amalia avasi suunnitelman koska asiaa oli useampi ehdottanut, mutta yhtään suunnitelmaa ei oltu vielä tehty. Ajattelin olevan pohjana heille, joilla jo luulin olleen tarkempia ajatuksiakin.
Olen muokannut suunnitelmaa yksityiskohtaisemmaksi ja laajemmaksi.
Kiitos Liisa. Hienoa, että löytyi kiinnostusta paneutua tähänkin. Tekemäsi lisäykset ovat aiheellisia ja puutoksia joihin alueella oikeasti kaivataan huomiota...
Mutta kun luen muutetun suunnitelman, herää epäilys että siitä on muodostunut liiankin kattava suhteessa siihen, mitä tässä hankkeessa voidaan tehdä.
( Epäilen, että vetoavat venelaitureiden yksityisyyteen seikkana, joka estää kaupungin varoilla toiminnan. Saattaa olla, että yhteysaluksien/reittejen suunnittelukin kuuluu jollekin muulle taholle. Koetaanko maininnat laitureista, ravintoloista, saunarakennuksista liian suurina muutoksina "tässä tilanteessa"? ) Pelkään, että laaja suunnitelma torpataan kokonaan, käyttäen perusteena Siltavuorenrantaan-Hakaniemenrantaan kohta tulossa olevia suurempia remontteja. Miten saisimme korostettua sen tärkeyttä, että alueella tarvitaan toimia jo ennen isompia remonttejakin?
Loading comments ...