Kaikille joustavasti avoimet verstastilat
Käsitöiden tekemiselle pitäisi saada uusia tiloja, tai avata koulujen käsityöluokkia kaupunkilaisille.
Monissa käsityöharrastuksissa erillinen työtila olisi välttämätön, eikä kerrostaloasunnoissa ole yleensä tiloja tai työkaluja edes satunnaisiin korjauksiin kuten rikkoutuneiden lelujen korjaamiseen, pienlaitteiden paristojen tai akkujen vaihtoon tai huonekalujen ehostamiseen.
Jos ihmisillä olisi mahdollisuus päästä tekemään käsitöitä helposti ja omalla asuinalueellaan, sillä olisi paljon hyviä vaikutuksia: käden taitojen harrastaminen, arvostus ja tervehenkinen yhteisöllisyys niiden ympärillä lisääntyisi; toimivia tavaroita ei heitettäisi niin paljoa roskiin; ja moni saisi vaihtoehtoisen tavan viettää aikaa passiivisen viihteen kuluttamisen tilalle.
Ratkaisuna toimisi älylukkojen ja -lokerikkojen hyödyntäminen siten, että kuka vain voi varata ja käyttää tiloja ja työkaluja milloin vain ilman, että koulun tai kirjaston henkilökunnan pitää valvoa toimintaa.
This proposal went through because:
dea tuodaan jatkokehittelyyn niin, että muut samanlaiset ideat yhdistetään, sillä koulujen puutyötiloja voidaan avata tällä rahalla vain muutama, sillä niihin pitää palkata silloin uusi työntekijä, jonka vastuulla on turvallisuus puutyöluokassa. Puutyötiloja eikä teknisen työn tiloja voida avata vapaasti kaupunkilaisille turvallisuuden sekä laitteiden arvon vuoksi. Tilat ovat maksuttomia, mutta tällä projektirahalla voisi palkata työntekijä johonkin teknisen työn tilaan.
Sign in or sign up
Proposal appearing in these results:
Proposal appearing in these projects:
Related proposals
List of Endorsements
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
Comment details
You are seeing a single comment
You can check the rest of the comments here.
Kiitos kommenteista Susse! Pienellä määrällä lisälaitteita voisi varmasti hoitaa asian niin, että esim. isommat koneet eivät saa sähköä jos paikalla ei ole vastuullista ohjaajaa. Onhan se rajattua jo nyt koululaisillekin. Ja joka tapauksessa tosi paljon juttuja voi tehdä ihan yksinkertaisilla työkaluilla tai peruslaitteilla (esim. akkuporakone lisäosineen), kunhan on hyvin tilaa ja höyläpenkki. Tai ompelukoneella, jos vain olisi riittävän monipuolinen lankavalikoima ettei niitä tarvitsisi hamstrata kotona satunnaisia tarpeita varten.
Loading comments ...