Kaikille joustavasti avoimet verstastilat
Käsitöiden tekemiselle pitäisi saada uusia tiloja, tai avata koulujen käsityöluokkia kaupunkilaisille.
Monissa käsityöharrastuksissa erillinen työtila olisi välttämätön, eikä kerrostaloasunnoissa ole yleensä tiloja tai työkaluja edes satunnaisiin korjauksiin kuten rikkoutuneiden lelujen korjaamiseen, pienlaitteiden paristojen tai akkujen vaihtoon tai huonekalujen ehostamiseen.
Jos ihmisillä olisi mahdollisuus päästä tekemään käsitöitä helposti ja omalla asuinalueellaan, sillä olisi paljon hyviä vaikutuksia: käden taitojen harrastaminen, arvostus ja tervehenkinen yhteisöllisyys niiden ympärillä lisääntyisi; toimivia tavaroita ei heitettäisi niin paljoa roskiin; ja moni saisi vaihtoehtoisen tavan viettää aikaa passiivisen viihteen kuluttamisen tilalle.
Ratkaisuna toimisi älylukkojen ja -lokerikkojen hyödyntäminen siten, että kuka vain voi varata ja käyttää tiloja ja työkaluja milloin vain ilman, että koulun tai kirjaston henkilökunnan pitää valvoa toimintaa.
This proposal went through because:
dea tuodaan jatkokehittelyyn niin, että muut samanlaiset ideat yhdistetään, sillä koulujen puutyötiloja voidaan avata tällä rahalla vain muutama, sillä niihin pitää palkata silloin uusi työntekijä, jonka vastuulla on turvallisuus puutyöluokassa. Puutyötiloja eikä teknisen työn tiloja voida avata vapaasti kaupunkilaisille turvallisuuden sekä laitteiden arvon vuoksi. Tilat ovat maksuttomia, mutta tällä projektirahalla voisi palkata työntekijä johonkin teknisen työn tilaan.
Sign in or sign up
Proposal appearing in these results:
Proposal appearing in these projects:
Related proposals
List of Endorsements
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
Comment details
You are seeing a single comment
You can check the rest of the comments here.
Jotain tällaista olisi kyllä tarpeen kehitellä, vaikkakin teknisen työn opettajan ja varusteista huolehtivan näkökulmasta kuulostaa varmaankin pelottavalta. Vastuut ja korvausvastuut pitäisi olla tarkkaan selvillä toki. Varmaankin voisi aloittaa kokeiluna jossain ja niin, että isoimmat koneet eivät
välttämättä kuuluisi käytön piiriin kuin erikseen spvittuina aikoina, jolloin voisi olla ohjaaja paikalla.
Loading comments ...