Final budget estimate: €100,000

Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
Uimapaikkoja Etelä-Helsinkiin
Luonnonvesissä uiminen on iästä riippumatta erinomainen harrastus, jota tällä hetkellä on vaikea harrastaa eteläisessä Helsingissä. Suomenlinnan, Katajanokan, Tervasaaren ja Kaivopuiston rannoilta on vaikeaa päästä veteen. Eikä uiminen merkitsemättömällä rannalla ole muutenkaan turvallista.
Esimerkiksi Tervasaaressa saaren puistomainen miljöö nurmikoineen soveltuu hyvin uimapaikaksi. Alue on rauhallinen ja saavutettavissa useista kaupunginosista. Kaupungin selvityksen mukaan Tervasaareen on myös mahdollista toteuttaa pienen mittakaavan sauna, jonka yhteyteen uintimahdollisuus sopisi hyvin.
Katajanokan kivikkoisilta rannoilta kuten Laivastonpuistosta tai Matruusinpuistosta ei pääse veteen. Merkitty uimapaikka laitureineen toisessa näistä puistoissa lisäisi paikan vetovoimaa ja tekisi uimisesta mahdollista Skattallakin.
Uimapaikan rakenne voi olla esimerkiksi kevyt ponttoonilaituri rappusineen tai pelkät loivat rappuset rannan rakenteesta riippuen. Tärkeintä on, että kaikki lapsista vanhuksiin pääsevät veteen helposti ja turvallisesti. Välittömässä läheisyydessä voisi olla yksinkertainen pukukoppi. Jos uimapaikkaa on tarkoitus hyödyntää myös talviuintiin, sinne tulee tuoda vedenkierrätin talvikaudeksi pitämään avantoa auki.
Uimapaikkojen sijainnissa on hyvä ottaa huomioon myös vesiväylät ja veneliikenne, jotta uiminen olisi turvallista. Uima-alueen tulisi olla rajattu ja selkeästi merkitty, jotta muusta vesiliikenteestä ei ole vaaraa uimareille. Uimapaikkojen olisi hyvä sijaita tuulensuojaisilla rannoilla, jotta ainakin kaksi uimapaikkaa eri kaupunginosiin saataisiin toteutettua.
Tehdään ehdotuksen mukainen selvitys Helsingin kaupungin uimapaikkojen laajentamisesta yllä oleviin esimerkkipaikkoihin tai muihin mahdollisiin uimapaikkoihin Etelä-Helsingin alueella.
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
13 comments
Conversation with Deleted participant
Liisa ja Kati :) Tää on ihan loistavaa kun tartuitte tähän ja teitte ehdotuksen! Tuo "Uimalaiturit Etelä-Helsingin rannoille" ehdotuksen tekijä toivoi, että voisiko tähän ehdotukseen sisällyttää hänen ehdotuksestaan ja hänelle tärkeän toiveen: uimalaituri Suomenlinnaan?
Ehdottomasti kannattaa ja pitää lisätä Suomenlinna. Betoninkin voi toki vaihtaa kevytrakenteisemmaksi. Jatkojalostusta seuraa.
Tosin teiudän toiveena on nuo leveät betonilaiturit joiden kustannuslaskelmat ovat paljon kalliimpia kuin Suomenlinnaan toivottu ponttoonilaituri. Osviittaa suunnittelulle ja kustannusten huomioimiselle antaa edellisen OmaStadi-kierroksen kustannuslaskelmat. Tuolloin Suomelinnaan toivotun ponttoonilaiturin kustannuslaskelma oli 100 000 euroa ja Lauttasaaren toteutukseen edenneen betonisen laiturin kustannusarvio oli 300 000 euroa. Tässä on siis hyvä muistaa, että yhden ehdotuksen kustannusarvio ei saa ylittää puolta alueelle myönnetystä määrärahasta eli eteläisellä suurpiirillä ei saa ylittyä summa 656 425 euroa :)
Jos ranta on riittävän syvä, riittäisi ehkä pelkät rappuset veteen. Näin saisimme kustannukset vähennettyä minimiin.
Conversation with Deleted participant
Hei
Kaupungin asiantuntijat ovat maaliskuun aikana kommentoineet ehdotuksia OmaStadi-sivustolla ja ehdotuksia viimeistellään yhdessä kaupungin asiantuntijoiden kanssa myös teemaraksa-verkkotyöpajoissa. Kaikkia ehdotuksia ei käsitellä teemaraksoilla, sillä osa valmistuu OmaStadi-sivustolla yhteiskehittämällä ja keskustelemalla.
Ehdotuksesi teemaraksa on torstaina 22.4.2021 klo 17.30-19.30
Voit saada ilmoittautumisajan jälkeen kaupungin asiantuntijalta ehdotuksesi kommenttikenttään viestin, että ehdotuksesi on tällaisenaan valmis ja siirtyy seuraavaksi kustannuslaskentaan. Tällöin peruutamme automaattisesti ilmoittautumisesi teemaraksalle, jos olet jo ehtinyt ilmoittautua. Sinun ei tarvitse erikseen peruuttaa ilmoittautumistasi.
Ilmoittaudu teemaraksalle 5.4.2021 mennessä. Linkki alla:
https://response.questback.com/isa/qbv.dll/bylink?p=PPNjk_i7jv0cZcI88DI6BAfqeBsbEsSkAV1fj8jU_neVk8aaw3n-gq1oQh3Ui1KEp9kN45kVqmvjM-w0RmsyfQ2
Ystävällisin terveisin,
Jarkko Laaksonen
Stadiluotsi
Tarkista teemaraksan päivänmäärä. t. Iiri
Vastasin meiliisi ja iso kiitos kun huomasit näin nopeasti QuestBackiin tulleen virheen päivämäärän suhteen!
Vein tiedon kyselyn tehneelle ja nyt se on korjattu. Ihan älyttömän suuri kiitos sulle Iiri kun huomasit tämän ja ilmoitit <3 Nyt se saatiin nopeasti korjattua ennen kuin se aiheutti laajemmin hämmennystä.
Eli sinun ehdotustasi käsitellään TeemaRaksassa joka on torstaina 22.4. . Siellä nähdään ruudun välitylksellä :)
Conversation with Deleted participant
Tervehdys,
Ehdotusten yhteiskehittäminen jatkuu täällä verkkoalustalla 21.5. asti. Tänä aikana toimialojen asiantuntijat kommentoivat ehdotuksia ja tarpeen tullen pyytävät tarkennuksia, jotta ehdotukset ovat valmiita kustannuslaskettavaksi ja myöhemmin loppuvuodesta asukkaiden äänestettäväksi.
Muokkaa ehdotusta asiantuntijoiden kommenttien mukaan määräaikaan 21.5. mennessä!
Jos osallistuit verkkotyöpajoina toteutetuille teemaraksoille kahden edellisen viikon aikana, niin muistathan myös muokata ehdotustasi työpajoilla esitettyjen asiantuntijoiden kommenttien mukaisesti. Kun ehdotus on valmis niin toimialan asiantuntija kuittaa sen kommentoimalla ”valmis kustannuslaskettavaksi”.
Otsikko ja ehdotusteksti näkyvät äänestysvaiheessa. Tässä vaiheessa kannattaakin myös ne muotoilla mahdollisimman kuvaaviksi ja houkutteleviksi.
Mukavaa vapun odotusta 😊
Jarkko Laaksonen
Stadiluotsi, eteläinen suurpiiri
jarkko.laaksonen@hel.fi
Terve Jarkko ja kaupunki,
olemme nyt muokanneet tätä ehdotusta raksatapahtumassa saadun palautteen perusteella.
Toiveemme on, että ainakin kaksi uimapaikkaa saataisiin toteutettua eri kaupunginosiin siten, että uimalaiturit tai muut rakenteet sijoitetaan tuulensuojaisiin paikkoihin ja siten saadaan rakennuskustannuksia alas. Toivottavasti tällaiset paikat löytyy.
T. Antti Möller
Conversation with Helsingin kaupunki
Kiitos ehdotuksestasi, tarkastamme vielä muiden uimapaikkojen osalta ehdotuksen toteutusmahdollisuuksia, mutta valitettavasti Suomenlinnan uimarannalle ei mahdu vaadittujen standardien mukaista uimalaituria.
Kiitos viestistä ja toivottavasti löydätte meille hienoja uimapaikkoja.
Conversation with Helsingin kaupunki
Kiitos ehdotuksestasi! Asiantuntijamme ehdottivat ehdotuksen toteuttamista ensin selvitystyönä. Ilman selvitystyötä ei esitettyjä tai muita rantoja voi muokata uimapaikoiksi siksi tämä selvitystyö olisi ensimmäinen ja mahdollinen tapa edistää uimapaikkoja Etelä- Helsinkiin.
Ystävällisesti,Inari Penttilä
Kiitos viestistä! Odotamme kiinnostuneina ja toiveikkaina selvitystyön valmistumista.
Aurinkoisin terveisin
-Kati Laasonen
Loading comments ...