Yhtä matkaa -iäkkäiden kuljetuspalvelu
Information
Number (ID)
Area
Theme
Publish time
Proposal
Iäkkäiden henkilöiden ei välttämättä ole helppoa päästä liikkumaan kotoa itsenäisesti. Korona-pandemian myötä monen iäkkään elämäntilanne on vaikeutunut entisestään ja rohkaisu osallistua kodin ulkopuoliseen toimintaan on monelle erityisen tärkeää.
Hyvää mieltä ja kotona selviytymistä vahvistaa se, että on mahdollisuus helposti ja turvallisesti liikkua myös kodin ulkopuolella ja kohdata muita ihmisiä. Mahdollisuus tehdä ja hoitaa itselle tärkeitä asioita on tärkeää meistä jokaiselle. Se lisää myös tasavertaisuutta ja yhteisöllisyyttä ihmisten välillä. Nykyiset liikkumisen palvelut eivät kohtaa kaikkien iäkkäiden tarpeita. Myös iäkkäiden läheiset kantavat usein huolta läheisensä tilanteesta. Kuljetuspalvelun myötä he voivat luottaa siihen, että läheinen pääsee siirtymään turvallisesti kodin ulkopuoliseen toimintaan ja saa arkeensa mielekästä tekemistä luotettavien työntekijöiden avulla.
Ehdotamme seniorikeskusten organisoimaa ekologista kuljetuspalvelua. Seniorikeskusten yhteydessä toimivien työntekijöiden (sosiaalialan amk-tutkinto) toimenkuva on laaja: he motivoivat iäkkäitä mukaan toimintaan sekä konkreettisesti tukevat asioinnissa. He myös koordinoivat kuljetuksia. Lisäksi työntekijät voivat palveluohjauksen avulla etsiä yhdessä iäkkään kanssa hänelle mielekästä tekemistä. Tarvittaessa työntekijät voivat opastaa myös esim. digilaitteiden käytössä. Palvelussa käytetään sähkö- tai hybridiautoja.
Palvelu kannustaa iäkkäitä tuetusti liikkeelle sekä mukaan mielekkääseen toimintaan. Rahoitusta tarvitaan työntekijöiden palkkakuluihin, autojen hankintaan ja käyttökuluihin sekä tarvittavien digilaitteiden hankintaan ja ylläpitoon. Ajatuksena on aluksi pilotoida palvelua osassa Helsinkiä ja kokemusten myötä laajentaa koko Helsingin alueelle.
Proposal on map
The following element is a map which presents the items on this page as map points. The element can be used with a screen reader but it may be hard to understand.
Skip map
6 comments
Loading comments ...
Loading comments ...