"Mitä iistimpää, sitä siistimpää" - yhteisöllistä kulttuuritoimintaa Itä-Helsinkiin
Proposals
Scope
Summary
Hankkeen tavoitteena on alueellisen kulttuuritoiminnan kehittäminen tiiviissä yhteistyössä alueen eri toimijoiden kanssa. Monipuolinen kokonaisuus sisältää sekä tukea tapahtumien toteuttamiseen alueelle palkattavan tapahtumakoordinaattorin avulla, resursseja kulttuuriesitysten ja työpajojen järjestämiseen Itä-Helsingissä sekä tukea kansalaisten omaehtoiselle kulttuuritoiminnalle kävelyfutiksen, lauluiltojen, senioritanssien ja naapurustojuhlien merkeissä.
Location on the map
Itä-Helsinki
Target group
Ehdotus on laaja ja kattaa toimintaa kaikille ikään ja taustaan katsomatta. Suuremmissa kulttuuritapahtumissa on monipuolista ohjelmaa eri kohderyhmille, toiminnassa pyritään matalan kynnyksen osallistumiseen ja toiminta on maksutonta.
Objectives
Ehdotus tähtää Itä-Helsingin viihtyvyyden lisäämiseen ja maineen kohentamiseen monipuolisen kulttuuriohjelman keinoin. Tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä alueella ja kehittää eri toimijoiden välistä yhteistyötä vierailujen, yhdessä kehitettyjen hankkeiden ja tiedotuksen keinoin. Yhteistyöhön kuuluu muun muassa hankkeeseen palkattavan kulttuurituottajan kanssa suunniteltuja työpajoja, konsertteja ja muuta kulttuuritoimintaa.
Toteutettava ohjelma kattaa tomintaa sekä kulttuurin että liikunnan merkeissä ja etsii uteliaasti uudenlaisia yhteistyön muotoja itä-helsinkiläisten keskuudessa. Osallistuvan budjetoinnin tarjoamat resurssit tukevat vapaaehtoistyönä tehtäviä tapahtumia ja auttavat niiden koordinaatiossa.
Key actions on which funds will be spend
Palkataan asukaslähtöisen kulttuuritoiminnan tukihenkilöitä, joilla on vankka paikallistuntemus. Alueelle palkattava kulttuurituottaja jakaa aikansa eri tapahtumien välillä ja auttaa suunnittelussa, tila-asioissa ja käytännön toimenpiteissä. (Palkkakustannukset 2 vuoden ajaksi)
Tuetaan kulttuuri- ja liikuntatapahtumien ohjelmaa ja autetaan niihin liittyviä vierailuja koko alueella. (15 vierailevaa tapahtumaa 2 vuoden aikana)
Järjestetään työpajatoimintaa Itä-Helsingissä. (yhteensä 15 työpajaa 2 vuoden aikana)
Resursseja käytetään yhtenäisen ja toimivan tiedotuksen ja Itä-Helsingin tapahtumakalenterin toteuttamiseen. (tiedotuskanavien kartoittaminen kulttuurituottajan johdolla)
Rakennetaan yhteistyöhön perustuva toimintamalli, joka auttaa eri tekijöitä tekemään yhteistyötä keskenään.
"Muraalinvartijat" -hanke
Kävelyfutista kaupunkiin
Lauluillat Myllypuroon
Senioritanssit
Torit ja aukiot yhteisöllisiksi kohtaamispaikoiksi
The people and communities participating in the execution
Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -verkosto
Kontula Electronic ry
Itä-Helsingin kulttuuriviikot ry
Alueen kansalaistoimijat
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
3 comments
Loading comments ...
Loading comments ...