Proposals
Scope
Summary
Savelan leikkipuiston kehittäminen. Savelan leikkipuisto toiminta ajettu alas. Alueella kuitenkin skeittipuisto (korjauksen tarpeessa), kaunista ulkoilumaastoa, Frisbee golf rata (pari koria) sekä nuorisopuisto. Olisi hyvä yhdistää kaikki toiminnot. Sekä leikkipuistoon kuntoiluvälineet. Olen useassa urheilupuistossa Helsingissä niitä nähnyt. Lapsille muutakin kuin kiipeily teline ja keinut. Savela on hyvällä paikalla myös pihlajamäestä katsottuna.
Kaikki liitetyt suunnitelmat yhdessä.
Location on the map
Savela/pihlajamäki
Target group
Vauvasta vaariin.
Objectives
Alueen perheiden, lasten, aikuisten vapaa ajan vietto tapojen ja kuntoilun mahdollistaminen.
Key actions on which funds will be spend
Savelan leikkipuisto alueen käyttösuunnitelma. Kuntoilulaitteiden hankinta.
Toimenpiteinä olisivat siis:
ulkokuntoiluvälineiden hankkiminen, leikkivälineet (keinu, liukumäki)
Puiston kunnostus; puiden poisto.
Poistetaan ruostunut poljettava karuselli. Aiemman varaston alueelle sijoitetaan kuntoiluvälineet.
Kulmaukseen jossa aiemmin oli poljettava karuselli, voisi siirtää tuolit/penkit istuskeluun. Hiekkalaatikon luo voisi lisätä pienille lapsille soveltuvan liukumäen.
Rahaa kuluisi:
kunnostustyöt ?
liukumäki n. 2000e
kuntoilulaitteet n. 15-20000e
Rappusten teko ylös nuorisotalolta. Kuntoilua lisäävä, ylhäältä olisi mahtavat näköalat kauas. Hintaa en osaa arvioida (50-100000)
Myös Pihlajamäen/savelan puisto alueella olevat frisbee golf korien uusinta/lisäys. hinta-arvio 10000e
Tälläin saataisiin aluetta aktiivisempaan käyttöön. Kun lapset leikkii, vanhemmatkin voivat harrastaa samalla.
The people and communities participating in the execution
Olen valmis itse osallistumaan suunnitteluun. Kaupungin alue, joten kunnossapito ajautuisi sinne. Uskon, että myös alueen ihmisiä voisi houkutella talkoisiin yhteisen hyvän eteen. Ja kun välineet on terästä, ei niitä niin helpolla saada hajalle.
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
2 comments
Loading comments ...
Loading comments ...