Ohjattua liikuntaa iäkkäille ja muille asukkaille lähellä kotia
Scope
Summary
Järjestää liikunnanohjaajia ohjaamaan säännöllisesti liikuntaa iäkkäille ja muille asukkaille taloyhtiöiden tiloihin kuten kerhohuoneisiin ja lähiympäristöön. Liikunnanohjaajat ja vapaaehtoiset voivat pitää esimerksi tuolijumppaa, pihajumppaa ja yhteiskävelyitä.
Taloyhtiöiksi ehdotetaan Ikäinstituutin Yhdessä kotikulmilla -hankkeessa osaa mukana olevia taloja Pasilan, Pohjois-Haagan ja Siltamäki-Suutarilan alueilta. Mukaan on tulossa taloyhtiöitä myös Myllypuron ja Vuosaaren alueilta.
Location on the map
Pasila, Pohjois-Haaga, Siltamäki ja Suutarila
Target group
1) Iäkkäät, joiden liikkumiskyky on heikentynyt ja joiden elinpiiri on rajoittunut kotiin
2) Asukkaat, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua muualla järjestettävään liikuntatoimintaan esimerkiksi pienituloisuuden tai fyysisen esteen takia
3) Muut asukkaat, jotka haluavat lisätä liikuntaa
Objectives
Tavoitteena on ensinnäkin säännöllisellä liikunnalla ylläpitää iäkkäiden toimintakykyä. Toiseksi lähellä kotia järjestettävä maksuton liikuntatoiminta lisää erityisesti iäkkäiden ja pienitulosten asukkaiden yhdenvertaisuutta. Lisäksi toiminta vahvistaa iäkkäiden asukkaiden yhdessä oloa muiden asukkaiden kanssa. Näin vähennetään asukkaiden yksinäisyyden kokemuksia ja lisätään yhteisöllisyyttä taloyhtiöissä.
Key actions on which funds will be spend
1) Hankitaan laitteita kuten 1-3 Yetitabletteja (isoja älytabletteja) tai tabletteja joihinkin taloyhtiöihin, jolloin kerhohuoneissa on helppo hyödyntää olemassa olevia jumppavideoita yhteiseen liikuntaan.
2) Tiedotetaan toiminnasta esimerkiksi mainoksilla, ilmoituksilla ja julisteilla.
3) Järjestetään toiminnasta asukkaiden infotilaisuuksia.
4) Toteutetaan vapaaehtoisten ja vertaisten koulutuksia liikuntaharjoitusten ohjaamiseksi.
5) Palkataan liikunnanohjaajia palkkioperusteisesti.
The people and communities participating in the execution
Ikäinstituutin Yhdessä kotikulmilla -hanke, mukaan lähtevät taloyhtiöt, mahdollisesti paikalliset järjestöt ja Helsingin kaupunki (liikunta ja vapaaehtoistoiminta)
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
0 comments
Loading comments ...
Loading comments ...