Haagan kulttuuri- ja historiareitti - opi historiasta puistoreitin kautta
Proposals
Scope
Summary
Kotiseutupolun ideaa ja Haagan kauppapuutarhoiden tarinaa elävöitetään kehittämällä puistoreitti Haagan historiallisten paikkojen tutustumiseen. Puistoihin asetetaan kohdetaulut kertomaan paikan historiasta sekä penkit ja pöytäpenkkiryhmät. Vuonna 2020 kaupunki tulee aloittamaan puistojen kunnostusprojektin, josta haetaan erikseen rahaa itse puistoalueiden kunnostusta varten.
Location on the map
Haaga: Ryytimaantien varrella oleva puisto
Target group
Alueen ja lähialueiden asukkaat vauvoista senioreihin. Koulut, päiväkodit ja alueella toimivat järjestöt ja yritykset.
Objectives
Tavoitteena on
- Kehittää vaiheittain Haagan puistoalueiden kautta kulkeva reitti, jonka varrella voi tutustua Haagan historiaan.
- Innostaa alueen kaiken ikäisiä asukkaita ulkoilemaan
- Kasvattaa yhteisöllisyyttä
- Saada halukkaiden asukkaiden paikallishistoriasta kertovia yksityisiä kuva-arkistoja, tarinoita ja historiatietoja talteen ja osaksi museon kokoelmia.
Reitti lähtisi nykyisen Ryytimaan puistosta, entinen Oy Haagan Puutarha – Haga Trädgård Ab, jossa kerrotaan paikalla aikoinaan sijainneesta kauppapuutarhasta ja paikan historiasta. Tarkoitus on pitkällä tähtäimellä yhdistää alueen muut puistot kattamaan laajemmin kauppapuutarhoiden tarinaksi.
Sisältö tuottamiseen voidaan hyödyntää kaupungin arkiston sekä kaupunginmuseon omien tietolähteiden lisäksi alueen asukkaiden ja kauppapuutarhoiden jälkeläisten omia kuvia, esineitä, tarinoita ja tietoa. Puistossa viihtyvät lähialueen lapsiperheet ja päiväkodin lapset - uusi kiipeilyteline ja leikkikalusteiden kunnostus olisi kiva.
Key actions on which funds will be spend
Haagan perinteikkäiden kauppapuutarhojen historia elävöitetään:
-Ryytimaan puiston kunnostamisen suunnittelua aloitetaan ottaen huomioon kaupungin tuleva puistojen kunnostus
-puisto nimetään kauppapuutarhurin mukaan. Alueella toimi yhtäjaksoisesti 49 vuotta V.E. Hanssonin kauppapuutarha
Puistoon laitetaan
1 kaksikielinen valaistu pääkohdetaulu
2-4 kohdetaulua
2-4 penkkiä ja 1 pöytäpenkkiryhmä
1 lajittelupiste
tarkoitusmukainen puistovalaistus vuodenaikojen huomioiden
Sisältötuotanto:
-palkattu koordinaattori yhteistyössä toteutukseen osallistuvien yhteisöjen ja ihmisten kanssa, työarvio noin 3 kk työpanos
Alkuvaiheessa asukkaat voivat tutustua reittiin omatoimisesti. Voidaan myöhemmin yhdessä Helsingin Turistioppaat ry:n /Helsingfors Auktoriserade Turistguider rf:n kanssa kouluttaa vapaaehtoisia oppaita ja suunnitella millaista tarvetta on digitaaliselle sovellukselle. Markkinoinnissa ja viestinnässä kytketään alueella toimivat yritykset ja järjestöt.
The people and communities participating in the execution
Pro Haaga - Pro Haga ry
Johanna Ljungberg, Åsa Lindberg, Hannele Siika-aho, Susan Neiro, Jukka Mattila
Alueen kiinnostuneet ja halukkaat asukkaat
Kaupunkiympäristön toimiala, Kaupunginmuseo, Kaupunginarkisto, Helsingin kaupungin karttapalvelu, Helsinkikuvia.fi
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
6 comments
Loading comments ...
Loading comments ...