Changes at "Hyvä mieli - mielenterveyden kohtaamispaikka Oodi-kirjastoon"
Compare view mode:
Key actions on which funds will be spend
-Kohtaamispaikka on avoin kaikille stadilaisille, ja toiminta on maksutonta. Toimintaa järjestetään viikoittain myös ilta-aikaan. Toiminnassa hyödynnetään monipuolisesti ennalta ehkäisevän mielenterveystyön menetelmiä sekä Oodi-kirjaston tiloja ja palveluita kuten Kaupunkiverstasta. Hankerahoituksen avulla palkataan kahden hengen projektitiimi, joka koordinoi toimintaa. Toimintasisältöjä voivat olla esimerkiksi-- tietoiskut ja teemaillat hyvästä mielenterveydestä-- hyvän elämän lukupiirit-- hyvinvointivartit, esimerkiksi mindfulness- ja hengitysharjoitukset-- ohjatut kävelyt Töölönlahdella vaihtuvalla teemalla, esimerkiksi runous-- kokemusasiantuntijan ja terveydenhuollon työntekijän vastaanotto-- Unelmaverstas-ryhmät, joissa tehdään käsillä, kirjoitetaan tai tuotetaan esimerkiksi videoita-- teemaryhmiä esimerkiksi ahdistuksen hallinnasta ja itsemyötätunnosta.- +Hankerahoituksen avulla palkataan kahden hengen projektitiimi, joka koordinoi toimintaa. Toiminta on maksutonta, ja sitä järjestetään viikoittain myös ilta-aikaan. Toiminnassa hyödynnetään monipuolisesti ennalta ehkäisevän mielenterveystyön menetelmiä sekä Oodi-kirjaston tiloja ja palveluita kuten Kaupunkiverstasta.
-Palkka- ja palkkiokustannusten lisäksi kustannuksia ovat muun muassa viestintäkulut sekä mahdolliset tilavuokrat.- +Kohtaamispaikka tarjoaa tietoiskuja, teemailtoja ja hyvän elämän lukupiirejä. Se tarjoaa hyvinvointivartteja kuten mindfulness-harjoituksia, ja ohjattua kävelyjä Töölönlahdella vaihtuvalla teemalla. Kohtaamispaikassa on kokemusasiantuntijan ja terveydenhuollon työntekijän vastaanotto sekä ryhmätoimintaa. Unelmaverstaassa tehdään käsillä, kirjoitetaan tai tuotetaan esimerkiksi videoita. Teemaryhmiä voidaan järjestää esimerkiksi ahdistuksen hallinnasta ja itsemyötätunnosta.
Version author
Version created at
01/03/2019 10:07