Answer
Hylätty - Ei ole määräaikainen: Hei Kiitos, että olet ollut mukana OmaStadissa! Valitettavasti ehdotuksesi ei etene äänestykseen. Ehdotus ei ole kestoltaan määräaikainen, joten ehdotus on hylätty. Vesipuiston rakentaminen edellyttäisi pysyvän henkilökunnan palkkaamista. OmaStadin reunaehtojen mukaan kaupunki ei voi perustaa OmaStadi-rahastolla uusia palveluita, jotka vaativat vakituista henkilöstöä. Vesipuistotoiminta ei myöskään ole kuulunut kaupungin palvelutarjontaan, vaan sen on katsottu kuuluvan yksityisten palveluiden piiriin. Voit osallistua kaupungin kehittämiseen hyödyntämällä myös muita tapoja. Palautetta, ideoita sekä kehittämisehdotuksia on mahdollista lähettää kaupungille esimerkiksi palautejärjestelmän, kuntalaisaloitteen, ajankohtaisten kyselyjen tai asukastilaisuuksien kautta. Lue lisää kaupungin verkkosivuilta: osallistu.helsinki Ystävällisin terveisin Kulttuuri ja vapaa-ajan toimiala
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
Vesipuisto Vuosaareen
Ehdotuksella tavoitellaan tekemistä nuorille ja aikuisille kesäksi. Ehdotus on kohdennettu kaikenikäisille, mutta enimmäkseen nuorille. Pienemmille lapsille on lastenaltaita ja vanhemmille on isompia altaita ja oleskelupaikkoja.
Vuosaaren alueella on paljon uimarantoja mutta ei ole yhtäkään vesipuistoa. Ehdotuksen tarkoitus on perustaa Vuosaareen vesipuisto koska Vuosaaren lähellä ei ole sellaista vielä.Vesipuisto olisi todella hauska tapa viettää aikaa kesällä. Suositus vesipuistot voivat olla liian kaukana monelle nuorelle ja Vuosaaren alueella asuvat pääsivät helpommin vesipuistoon.
Vesipuistossa olisi 6 liukumäkeä, 2 hyppytornia, sauna ja pari kylmäallasta. Rahoitusta tarvitaan suunnitteluun, materiaaleihin, vesipuiston välineisiin ja työskenteliöihin. Vesipuisto maksaisi yhteensä noin 130 000 euroa. Vesiliukumäet maksaisi 80 000 euroa, sauna 10 000 euroa, hyppytornit 10 000 euroa ja kylmäaltaat n 5000 euroa. Vesipuistossa olisi kesätöissä ihmisiä.
Ehdotus toteutetaan siten että ihmiset äänestävät vesipuiston ideaa ja sen jälkeen sitä voidaan alkaa rakennuttamaan, se rakennettaisiin Rastilan rannalle.
Vesipuiston ehdotuksen otsikko on Rastilan vesipuisto.
Ideas attached to this proposal
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
Comment details
You are seeing a single comment
You can check the rest of the comments here.
Hei ja kiitos hienosta ehdotuksesta! Rastilan rannalle avataan vesipuisto tänä kesänä, joten tätä ehdotusta ei kannata enää laittaa jatkovalmisteluihin. Toivottavasti Rastilan vesipuisto tuo iloa teille ja muille vesipedoille! Tässä vielä kuvaus Rastilaan avautusvasta vesipuistosta: https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunginkanslia/vuosaari-saa-kesalla-oman-vesipuiston
Ystävällisesti, Inari Penttilä
Loading comments ...