Ehdotukset
Teema
Suunnitelman tiivistelmä
Nykyään tyhjillään olevan Nordsjön kartanon päärakennuksen saaminen asukkaiden käyttöön. Suuri ja monikäyttöinen rakennus mahdollistaisi musiikkki- ja bänditoimintaa, kesäteatteria, nuorison ja muidenkin eri-ikäisten kokoontumista, yhdistysten tapahtumatoimintaa, pienimuotoista kahvilatoimintaa sekä erilaista harrastustoimintaa.
Sijainti
Itäreimarinkuja 14, 00990 Helsinki
Kohderyhmä
Kaikenikäiset asukkaat, yhdistykset ja harrastus-toimijat.
Tavoitteet
Hyväkuntoisen kaupungin omistaman Nordsjön kartanon päärakennuksen ja puiston saaminen vuodeksi asukaskäyttöön. Vuosaaressa on suuri tarve vapaamuotoisille kokoontumis- ja tapahtumatiloille. Nordsjön kartano sijaitsee kauniilla paikalla puiston keskellä Uutelan ulkoilualueen vieressä, mutta on ollut jo vuosia ilman mitään toimintaa. Vuosaaren elävä kartano -hanke mahdollistaisi paikan herättämisen uudelleen henkiin eri-ikäisten asukkaiden yhteisöllisenä tapaamispaikkana.
Toimenpiteet
Kaupunki palkkaa projektityöntekijän kartanolle yhdeksi vuodeksi. Työntekijä koordinoi ja valvoo tilojen käyttöä sekä toimintaa. Rahoitusta tarvitaan hieman myös paikan kaluste- ja tarvikehankintoihin.
Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset
AurinkoMartat, Vuosaaren Martat, Vuosaari-Seura, Vuosaaren Kesäteatteri, Teatteri Ihme, Vuosaaren Sydänyhdistys ym. myöhemmin mukaan tulevat yhdistykset.
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
Kommentin yksityiskohdat
Näet yhden kommentin
Näytä kaikki kommentit
Vuosaaren kartanon käyttöönotto vuosien jälkeen olisi jo sinänsä kulttuuriteko sillä kartanolla on kulttuurihistoriallista arvoa ja toiminta tuo eri harrastajaryhmien, taiteilijoiden ja kädentaitajien myötä kulttuuriarvoa, niin sisätiloihin kuin "kuolleeseen" Kartanon puistoonkin pienimuotoisten festarien ja ulkoilmatapahtumien kuin juhlienkin muodossa. (kyläjuhlat, musiikkiesitykset, häät, synttärit, teatterit).
Pieni kahvila kesäterassilla toisi ulkoilijoita tauolle kartanolle ja varmasti palloilijatkin (Kartanon kenttä) mielellään pelin jälkeen kävisi kahvilla tai limulla. Kartanon jatkokäyttöä tulisi myös miettiä, sillä Vuosaaressa ei ole kulttuuriharrastajille tiloja!
Kiitos kommentista - hyviä ajatuksia "kuolleen rakennuksen ja kauniin puistoalueen" elävöittämiseksi asukkaiden ja koko Helsingin käyttöön. Puhalletaan kartano puistoineen henkiin!
Ladataan kommentteja ...