Ehdotukset
Teema
Suunnitelman tiivistelmä
Savelan leikkipuiston kehittäminen. Savelan leikkipuisto toiminta ajettu alas. Alueella kuitenkin skeittipuisto (korjauksen tarpeessa), kaunista ulkoilumaastoa, Frisbee golf rata (pari koria) sekä nuorisopuisto. Olisi hyvä yhdistää kaikki toiminnot. Sekä leikkipuistoon kuntoiluvälineet. Olen useassa urheilupuistossa Helsingissä niitä nähnyt. Lapsille muutakin kuin kiipeily teline ja keinut. Savela on hyvällä paikalla myös pihlajamäestä katsottuna.
Kaikki liitetyt suunnitelmat yhdessä.
Sijainti
Savela/pihlajamäki
Kohderyhmä
Vauvasta vaariin.
Tavoitteet
Alueen perheiden, lasten, aikuisten vapaa ajan vietto tapojen ja kuntoilun mahdollistaminen.
Toimenpiteet
Savelan leikkipuisto alueen käyttösuunnitelma. Kuntoilulaitteiden hankinta.
Toimenpiteinä olisivat siis:
ulkokuntoiluvälineiden hankkiminen, leikkivälineet (keinu, liukumäki)
Puiston kunnostus; puiden poisto.
Poistetaan ruostunut poljettava karuselli. Aiemman varaston alueelle sijoitetaan kuntoiluvälineet.
Kulmaukseen jossa aiemmin oli poljettava karuselli, voisi siirtää tuolit/penkit istuskeluun. Hiekkalaatikon luo voisi lisätä pienille lapsille soveltuvan liukumäen.
Rahaa kuluisi:
kunnostustyöt ?
liukumäki n. 2000e
kuntoilulaitteet n. 15-20000e
Rappusten teko ylös nuorisotalolta. Kuntoilua lisäävä, ylhäältä olisi mahtavat näköalat kauas. Hintaa en osaa arvioida (50-100000)
Myös Pihlajamäen/savelan puisto alueella olevat frisbee golf korien uusinta/lisäys. hinta-arvio 10000e
Tälläin saataisiin aluetta aktiivisempaan käyttöön. Kun lapset leikkii, vanhemmatkin voivat harrastaa samalla.
Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset
Olen valmis itse osallistumaan suunnitteluun. Kaupungin alue, joten kunnossapito ajautuisi sinne. Uskon, että myös alueen ihmisiä voisi houkutella talkoisiin yhteisen hyvän eteen. Ja kun välineet on terästä, ei niitä niin helpolla saada hajalle.
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
Kommentin yksityiskohdat
Näet yhden kommentin
Näytä kaikki kommentit
Hei suunnitelman tekijöille!
Nyt suunnitelmaa kannattaa muokata ja tarkentaa ylläpuolella olevat aluesuunnittelijan kommenttit huomioiden, jotta siitä saadaan toteuttamiskelpoinen. Suunnitelmaa voi muokata 8.4. saakka.
Tiivistelmässä on tarkoitus kuvata lyhyesti, mistä tässä suunnitemassa on kyse. Toimenpiteet-kohtaan puolestaan tulee kirjata selkeästi, mihin osallistuvan budjetoinnin rahaa halutaan käyttään, kuten esimerkiksi ulkoliikuntavälineiden ja leikkivälineiden hankkiminen. Tämä on tärkeää, jotta suunnitelmalle pystytään laskemaan hinta-arvio.
Skeittipuiston korjaamisesta ja kehittämisestä on tehty omat suunnitelmat, joten niitä ei ole tarpeen sisällyttää tähän suunnitelmaan.
Otathan yhteyttä, mikäli tarvitset apua suunnitelman laatimisessa!
Terv., Outi, stadiluotsi
Ladataan kommentteja ...