Proposals
Scope
Summary
Ehdotuksessa esitetään tekojääkentän rakentamista Johanneksen kentälle. Kentän pinnoite on esitetty uudistettavaksi, minkä yhteydessä tekojääradan rakentaminen olisi perusteltua. Tekojääkenttä parantaisi eteläisen kantakaupungin liikuntamahdollisuuksia merkittävästi.
Location on the map
Johanneksen kenttä
Target group
Tekojääkenttä palvelisi erityisesti lähialueen koulujen ja lastentarhojen lapsia ja nuoria. Koulujen liikuntatuntien järjestäminen helpottuu, kun luistelua varten ei tarvitse matkustaa kauas. Lisäksi eteläisen kantakaupungin alueella asuvat lapset ja nuoret käyttäisivät kenttää aktiivisesti.
Objectives
Tekojääkenttä parantaisi Johanneksen kentän viihtyvyyttä. Tällä hetkellä kentän yleisilme on heikko. Hiekkopinnoite on hankala ylläpitää. Tekonurmen yhteydessä tekojääkentän rakentaminen olisi resurssien käytön näkökulmasta järkevää ja parantaisi merkittävästi alueen viihtyvyyttä sekä eteläisen kantakaupungin liikuntaolosuhteita. Tekojääkentän rakentaminen Etelä-Helsinkiin on ollut pitkään suunnitteilla, mutta valmista ei ole tullut. Nyt on korkea aika saada tekojääkenttä eteläiseen kantakaupunkiin hyvien liikenneyhteyksien päähän.
Key actions on which funds will be spend
Tekojääkentän rakentamista varten tarvittavat investoinnit.
The people and communities participating in the execution
Kaupunkiympäristötoimiala sekä kulttuurin- ja vapaa-ajan toimiala vastaisivat tekojääkentän rakentamisesta.
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
Comment details
You are seeing a single comment
View all comments
Tervehdys hyvä. Laitoin alueen stadiluotsina "Muokkausoikeudet pyynnön" koskien tehtyä suunnitelmaa. Tämä sen takia, että tarvittaessa voin auttaa ja ohjata sunnitelman teossa ja lopuksi varmistaa, että suunnitelma tulee merkittyä valmiiksi. Suunnitelmaa voi työstää ja muokata 6.4.2018 asti jonka jälkeen kaikki valmiiksi merkityt suunnitelmat menevät toimialoille kustannusarvoitavaksi. Mukavaa ja aurinkoista viikon alkua!
Kiitos!
Loading comments ...