Puutyötilat avoimiksi kaikille kaupunkilaisille
Helsingissä ei ole missään avoimia puutyötiloja kaupukilaisia varten. Avoimien puutyötilojen perustaminen tukisi harrastuneisuutta, sekä yleisemmin käsityötaitojen kehitystä ja ylläpitoa. Tila toimisi paikkana, jonne tuotaisiin itse rakennusmateriaalit, mutta jossa olisi valmiina puuntyöstöön vaadittavat tilat, laitteita sekä työkaluja.
Olisi hyvä, jos tiloja perustettaisiin esim. kouluihin, joissa tarvittavat tilat ja laitteet olisivat jo valmiina. Näin suurilta investoinneilta vältyttäisiin laitehankinnoissa. Koulut voisivat avata ovensa iltapäivällä tai illalla koulupäivien jälkeen. Tiloissa voisi lisäksi toimia ohjaaja, joka toimisi tilojen valvojana ja ohjaisi koneiden käytössä.
Sopivia tiloja: Esim. Aleksi Kiven peruskoulu ja Hertsikan ala-asteen koulu
Comment details
You are seeing a single comment
View all comments
Kaikille kaupunkilaisille avointen nikkarointitilojen tarve tuntuu annettujen ehdotusten perusteella ilmeiseltä.
Koulujen puutyötilojen ongelmana on kuitenkin käytännössä aina se, että niissä ei ole kunnollisia ja riittäviä säilytystiloja keskeneräisille töille.
Kouluihin ei myöskään pääse työskentelemään kuin iltaisin kouluaikojen ulkopuolella. Vuorotyöläisiltä, eläkeläisiltä yms. olisi hyvin aikaa päivisinkin.
Loading comments ...