Näin OmaStadi-hankkeet toteutetaan
Hankkeen toteutus kestää yleensä 1–3 vuotta, riippuen hankkeen tyypistä. Pienet hankkeet toteutuvat yleensä nopeammin ja helpommin. Suuremmat ja monimutkaisemmat hankkeet vaativat enemmän aikaa ja suunnittelua.
Hankkeiden toteutukseen osallistuu useita tahoja. Mukana on kaupungin asiantuntijoita, kaupunkilaisia sekä yhteistyökumppaneita, kuten yrityksiä ja järjestöjä. Yhteistyö eri toimijoiden välillä sekä huolellinen ja avoin suunnittelu vievät aikaa.
Hankkeen tyyppi vaikuttaa siihen, kuinka kauan sen toteuttaminen kestää. Esimerkiksi rakennushankkeissa, toiminnallisissa hankkeissa ja selvityksissä vaiheet ovat erilaisia. Olemassa olevan palvelun parantaminen on yleensä nopeampaa kuin täysin uuden palvelun käynnistäminen. Sijainnin valintaan sekä tarvittavien lupien hakemiseen kuluu aikaa. Myös esimerkiksi sääolosuhteet voivat vaikuttaa siihen, milloin hanke voidaan toteuttaa.
OmaStadi-hankkeet ovat osa kaupungin palveluvalikoimaa. Siksi niitä toteutetaan samojen periaatteiden mukaan kuin muitakin kaupungin palveluja.

1. Esivalmistelu
Esivalmistelussa kaupungin asiantuntijat suunnittelevat, miten hanke toteutetaan. Hankkeelle nimetään projektipäällikkö. Lisäksi valitaan esimerkiksi suunnittelukonsultti, tuottaja tai koordinaattori, joka vastaa hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta. Hankkeen ideointiin osallistuvat myös kaupunkilaiset sekä mahdolliset yhteistyökumppanit ja sidosryhmät, kuten yritykset ja järjestöt.
Esivalmistelussa etsitään hankkeelle sopiva sijainti. Sijainnin valintaan vaikuttavat esimerkiksi kaavoitus, kaupunkikuva, alueellinen yhdenvertaisuus, hankkeen tyyppi, muut käynnissä olevat hankkeet sekä se, millaisia palveluja alueella jo on. Jos kaavoitus ei mahdollista tarvittavaa rakentamista, voidaan joutua hakemaan poikkeuslupaa. Tämä voi hidastaa hankkeen etenemistä. Myös toiminnalliset hankkeet tarvitsevat usein erilaisia lupia.
Esivalmistelun lopuksi laaditaan hankeohjelma. Se ohjaa hankkeen toteutusta. Esivalmistelu kestää yleensä muutamia kuukausia.
2. Suunnittelu
Toteutuksen toinen vaihe on suunnitteluvaihe. Siinä selvitetään hankkeen lähtötilanne ja siihen vaikuttavat tekniset rajoitteet. Tulevasta hankkeesta viestitään jo etukäteen kaupunkilaisille.
Suunnitteluvaiheen lopuksi laaditaan hankesuunnitelma. Se määrittää tarkemmin, miten hanke toteutetaan. Suunnitteluvaiheen kesto vaihtelee hankkeen mukaan.
Kaupunkilaiset voivat osallistua esivalmistelussa ja suunnitteluvaiheessa hankkeen suunnitteluun mahdollisuuksien mukaan. Mielipiteitä kerätään erityisesti siltä alueelta, jossa hanke toteutetaan. Jos hankkeella on tietty kohderyhmä, vuorovaikutus heidän kanssaan on erityisen tärkeää.

3. Rakentaminen / toiminnan käynnistäminen
Suunnittelun jälkeen alkaa toteutuksen kolmas vaihe. Rakennushankkeissa tämä tarkoittaa rakentamista. Toiminnallisissa hankkeissa se tarkoittaa toiminnan käynnistämistä. Rakentamisen tai toiminnan kesto riippuu hankkeen koosta ja toteutustavasta.
Rakennushankkeissa urakoitsija tekee tarvittavat pohjatyöt, kuljetukset ja asennukset. Toiminnallisissa hankkeissa voidaan esimerkiksi järjestää tapahtuma tai aloittaa uuden palvelun tarjoaminen kaupunkilaisille. Toteutukseen kuuluu myös hankkeesta viestiminen ja sen markkinointi.
4. Valmis hanke
Toteutuksen viimeisessä vaiheessa hanke viimeistellään. Lopputuloksena syntyy valmis palvelu kaupunkilaisille. Rakennushankkeissa valmis kohde tarkastetaan. Tarvittaessa tehdään vielä korjauksia. Sen jälkeen rakennus tai esimerkiksi istutetut kasvit siirtyvät kunnossapitoon.
Toiminnalliset hankkeet ovat määräaikaisia. Kun hanke päättyy, myös tapahtuma tai palvelu loppuu. Päättyneestä toiminnallisesta hankkeesta tehdään yhteenveto yhteistyökumppaneiden kanssa. Hankkeen toteutuksesta raportoidaan ja sen valmistumisesta viestitään kaupunkilaisille.
Tietoa OmaStadi-hankkeiden etenemisestä löydät OmaStadin verkkosivuilta Hankkeiden toteutus-osiosta. Jokaisen hankkeen omalla sivulla kerrotaan toteutuksen vaiheet, aikataulu sekä se, miten kaupunkilaiset voivat osallistua. Hankesivujen tiedot täydentyvät sitä mukaa, kun hankkeet etenevät. Verkkosivuilla voi seurata myös aiempien OmaStadi-kierrosten hankkeiden toteutusta.
