Näin OmaStadi-hankkeiden kustannukset muodostuvat
OmaStadi-hankkeiden budjetit voivat näyttää suurilta. Rahaa kuluu kuitenkin moniin eri asioihin hankkeen aikana. Hankkeet voivat olla laajoja, ja niiden huolellinen suunnittelu sekä kilpailutus lisäävät kustannuksia. Kustannuksiin vaikuttavat esimerkiksi hankkeen tyyppi, koko ja vaativuus.
Hankkeen toteutus voidaan tehdä joko ostopalveluna tai kaupungin omana työnä. Tämä vaikuttaa hankkeen kustannuksiin. Suuri osa hankkeen budjetista kuluu henkilöstökuluihin eli palkkoihin. Esimerkiksi rakennushankkeessa maksetaan suunnittelukonsultin työstä. Tapahtumissa taas maksetaan palkkioita esiintyjille ja muille toteutukseen osallistuville.
Hankkeiden toteutuksessa on huomioitava monia turvallisuuteen liittyviä asioita erityisen tarkasti. Tämä lisää usein kustannuksia. Lisäksi kaupungilla on palveluilleen tietyt laatukriteerit, jotka myös OmaStadi-hankkeiden pitää täyttää. Tarkoituksena on, että esimerkiksi rakennukset kestävät käyttöä ja palvelevat kaupunkilaisia mahdollisimman hyvin.

Hankkeen toteutuksen kustannukset, kuten rakennus- ja materiaalikulut sekä tilavuokrat ja toimintakulut, riippuvat hankkeen koosta. Mitä suurempi ja vaativampi hanke on, sitä enemmän se maksaa. Kustannuksiin vaikuttaa myös se, millaista infrastruktuuria on jo valmiiksi olemassa. Jos täytyy rakentaa paljon uutta, kustannukset kasvavat.
Toteutuksen lisäksi kuluja syntyy paljon jo suunnitteluvaiheessa. Myös hankkeen viestintä ja markkinointi maksavat. Tämä korostuu erityisesti toiminnallisissa hankkeissa, kuten tapahtumissa. Lisäksi hankkeeseen liittyy hallinnollisia kuluja. Niitä ovat esimerkiksi organisointiin, päätöksentekoon ja rekrytointiin liittyvät kustannukset.
Kustannukset eivät pääty hankkeen valmistumiseen. Rakennushankkeista voi syntyä ylläpitokustannuksia myös myöhemmin esimerkiksi korjaus- ja huoltotöiden vuoksi. Kunnossapito maksaa muun muassa puisto- ja luontokohteissa. Esimerkiksi kasvien istuttamiseen liittyvä takuuhoito lisää kustannuksia.

OmaStadi-hankkeiden kulueriä:
- henkilöstökulut
- suunnittelutyö
- rakennus- ja materiaalikulut
- tilavuokrat
- toimintakustannukset
- viestintä ja markkinointi
- ylläpitokustannukset
- hallinnolliset kulut