Sateenkaaritoimintaa koillisen alueen nuorille
Tiedot
Viite
Suurpiiri
Teema
Julkaisuaika
Budjetti
Vastuutaho
Äänet
Äänestysvuosi
Sijainti
Toteutuksen vaiheet
-
Yhteiskehittäminen
-
Esivalmistelu
-
Suunnittelu
-
Toteutus
-
Valmis
Kaikkien hankkeiden edistymisen keskiarvo 42,2 %.
Hanke
Alkuperäinen ehdotus:
"Nuorille tarvitaan turvallinen tila, jossa mahdollisuus olla oma itsensä. Tarjotaan mahdollisuus tavata uusia ihmisiä ja saada ystäviä samanhenkisistä nuorista."
Näin kaupunki toteuttaa hankkeen
Hanketta valmisteltiin yhdessä alueen nuorten kanssa. Hanketta toteuttamaan palkattiin marraskuussa 2024 nuoriso-ohjaaja määräajaksi. Ohjaaja on toteuttanut sateenkaarierityistä nuorisotyötä Malmin alueella avoimessa nuorisotalotoiminnassa sekä kouluissa ja oppilaitoksissa ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Hankkeen yhteiskehittäminen
Miten kaupunkilaiset saivat vaikuttaa?
Ehdotusta sai kommentoida Omastadi-sivustolla 8.-21.4.2024 välisenä aikana.
Yhteiskehittämistapahtumassa 29.4.2024 Malmitalolla osallistujat saivat tuoda näkemyksiä ja ideoita nuorille toiminnan sisällöstä sekä hankkeen sijaintia koskien.
Tapahtumassa kaupungin asiantuntijat esittelivät nykyistä Kaakkoisen alueen nuorisotyötä sekä koko kaupungin sateenkaarevaa nuorisotyötä ja keskustelivat ehdotuksen toteutusmahdollisuuksista Kaakkois-Helsingin nuoria ajatellen.
Yhteiskehittämistapahtuman jälkeen kaupungin asiantuntija valmistelee hankesuunnitelmaa.
Mitä tapahtui seuraavaksi?
Hankkeen suunnittelu jatkui syksyllä 2024 yhdessä nuorten kanssa.
Hanke kartalla
Seuraavassa elementissä on kartta, joka esittää tämän sivun tietueet karttapisteinä. Elementtiä voi käyttää ruudunlukijalla, mutta se voi olla vaikeaselkoinen.
Ohita kartta${title}
{{html body}}
2 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...