Nurmikot niityiksi - viihtyvyyttä ihmisille sekä apua ilmastolle, Itämerelle ja pörriäisille

Tiedot
Viite
Suurpiiri vanha
Teema
Julkaisuaika
Budjetti
Äänestysvuosi
Äänet
Vastuutaho
Toteutuksen vaiheet
-
Esivalmistelussa
-
Suunnittelussa
-
Toteutuksessa
-
Valmis
Kaikkien hankkeiden edistymisen keskiarvo 96,8 %.
Hanke
Niitytetään nurmikoita, jotta saadaan viihtyisämpiä ulkoilualueita ihmisille ja autetaan pölyttäjähyönteisiä sekä ilmastoa. Hoitoa vähentämällä vähenevät myös niiden aiheuttamat hiilipäästöt ilmakehään.
Näin kaupunki toteuttaa ehdotuksen
Hanke käynnistyi keväällä 2022.
Kaikki edellisen OmaStadin nurmikko-niittykohteet (yhteensä 10 eri puistossa) säilyvät niittyinä ja osaan näistä kohteista tehtiin laajennuksia kesäkaudella 2022 mm. Porolahdenpuistoon Itä-Helsingissä.
Itä-Helsingistä valittiin uusia "niityttämisalueita" eli vanhoja nurmikkoalueita muutettiin niittymäiseksi 11 puistokohteessa sekä Roihuvuoren alueella yhdessä liikenteen suojaviheraluekohteessa Itäväylän varrella. Kesän aikana saatiin hyviä kokemuksia niityttämisestä seuraavissa puistoissa: Marielundinpuisto, Patteripuisto, Rakettipuisto, Porslahdenpuisto, Roihuvuoren asukaspuisto, Linnanpellonpuisto, Solvikinpuisto, Ullaksenpuisto ja Vanhankallionpuisto. Puistojen niityttämiskohteiden hoito muutetaan posiviitisten kokemusten perusteella pysyvästi nurmikoista niityiksi.
Töölönlahdenpuistoon on suunniteltu uuden niityn perustamista nykyisen huonokuntoisen nurmikon tilalle. Suunnittelualueeksi on valittu kaksi nurmikkolohkoa puiston pohjoisosasta. Tavoitteena on laajentaa lahden eteläpuolella sijaitsevan, olemassa olevan niityn alaa. Rakennettavan uusniityn kasvilajistoon on valittu perinteisiä kotimaisia kukkivia niittykasveja sekä yksivuotisia kukkakasveja, jotka tarjoavat ravintoa mm. kimalaisille, mehiläisille ja muille pölyttäjille.
Töölönlahden uusniityn suunnitelmaluonnos oli kommentoitavana 25.10. - 15.11. 2022 välisen ajan. Saatujen kommenttien perusteella suunnitelmaa muokattiin. Uusniitty rakennettiin Töölönlahdenpuistoon syyskuun alussa 2023. Olevaa nurmikkoa jyrsittiin ja lisättiin joukkoon hiekkaa, jonka jälkeen kylvettiin siemenet. Kehittyvien niittyalueiden ympärille rakennettiin suoja-aidat, jotta kasvillisuus saa rauhassa kehittyä ja säästyy tallaukselta. Suoja-aita poistetaan sitten kun niittykasvillisuus on päässyt hyvään kasvuun, viimeistään kesän 2025 loppupuolella, mahdollisesti jo aiemmin.
Ehdotuksen alkuperäinen kuvaus
Helsingissä on paljon tylsän näköisiä nurmikkoalueita, joilla ei ole erityisesti virkistysarvoa tai muuta käyttötarkoitusta. Niityttämällä turhia nurmikoita saisimme viihtyisämpiä ulkoilualueita ihmisille sekä voisimme auttaa uhanalaisia pölyttäjähyönteisiä. Nurmikoiden niityttäminen auttaa myös ilmastoa, koska hoitotoimenpiteitä vähentämällä vähenevät myös niiden aiheuttamat hiilipäästöt ilmakehään. Ajanoloon on myös odotettavissa, että niityn alle maaperään muodostuu vähitellen pieni hiilinielu. Ravinnevalumat vesistöihinkin vähenevät, koska lannoitteita ei tarvita.
OmaStadin ensimmäisellä kierroksella aloitettiin turhien nurmikoiden niitytys kymmenellä eri viheralueella eri puolilla Helsinkiä, ja näiden kukkaloisto onkin jo herättänyt ihastusta. Niitytettäväksi on kuitenkin ensimmäisellä kierroksella valittu varsin varovaisesti vain melko pieniä alueita. Tällä kierroksella voisimme soveltuvin paikoin sekä laajentaa ensimmäisellä kierroksella aloitettuja niittyjä, että myös niityttää vaikka muutamalla uudellakin paikalla. Niitytys käy varsin kustannustehokkaasti, koska useimmilla paikoilla niitytykseen riittää hoitotoimenpiteiden vähentäminen, jos paikalla on jo niittylajistoa. Niillä paikoilla joilla näin ei ole, voidaan tehdä tarvittavia toimenpiteitä maaperälle ja esimerkiksi kylvää niittykasvien siemeniä. Varsinkin uusille niitytettäville alueille voitaisiin tehdä infotaulut, jotka kertoisivat niityttämisestä. Tarvittaessa esimerkiksi läpikulkua varten voitaisiin niityn keskelle tehdä kunnollisia polkuja tai vaikka auringonottopaikka, jotka mahdollistaisivat sen, että niittyaluetta voi sekä käyttää ilman suurta huolta punkeista, mutta samalla myös nauttia niittykukista ympärillään.
Aikataulu
-
1maalis - kesä 2022
Nurmikkokohteiden valinta, yksittäisten kohteiden suunnittelu
-
2heinä 2022 - elo 2023
Suunnitelma valmistuu
-
3loka - marras 2022
Uusniityn suunnitelmaluonnoksen kommentointi seurantasivuilla
-
4syys 2023
Uusniityn rakentaminen
-
5loka 2023 - loka 2025
Uusniityn tehohoito
Suunnitelmat
Töölönlahdenpuiston uusniityn suunnitelmaluonnos (pdf, 802.52 KB)
Vuorovaikutus
Töölönlahden uusniityn suunnitelmaluonnos oli kommentoitavana 25.10. - 15.11. 2022 välisen ajan. Luonnos löytyy alavalikosta Suunnitelmat.
Saatujen kommenttien perusteella muokataan suunnitelmaa talven aikana. Niityn rakentaminen alkaa keväällä 2023.
10 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...