Penkkejä levähtämistä varten Kallioon, Hakaniemeen, Alppilaan ja Hermanniin
Tiedot
Viite
Suurpiiri vanha
Teema
Julkaisuaika
Budjetti
Äänestysvuosi
Äänet
Vastuutaho
Toteutuksen vaiheet
-
Esivalmistelussa
-
Suunnittelussa
-
Toteutuksessa
-
Valmis
Kaikkien hankkeiden edistymisen keskiarvo 96,5 %.
Hanke
Penkkien lisääminen edistää mm. Helsingissä kasvavan ikäihmisten joukon oman toimintakyvyn ylläpitämistä ja rohkaisee iäkästä lähtemään itse kävelylle, kun levähdyspaikka on tiedossa.
Ehdotuksen alkuperäinen kuvaus
Levähdyspaikkojen puute. Helsingin kantakaupungissa, talo-alueiden ja viereisen vankilan ympärillä on kävelytie, jossa puolessa välissä sijaitsee Violan puisto. Jos väsymys iskee, niin eipä löydy koko reitiltä istumapaikkaa. Sama näkyy esimerkiksi Kallion kaduilla ja tällä alueella asuu paljon vanhuksia. Ja tämä penkittömyys ei suosi vanhusten liikkumista. Vanhusten voi olla vaikeaa istahtaa kivelle.
Meillä on Helsingissä kasvava ikäihmisten joukko, jotka tarvitsevat istumapaikkoja tasaisin väliajoin kyetäkseen liikkumaan itsenäisesti. Penkkien lisääminen edistää mm. ikäihmisten omaa toimintakykyä, pystyssä pysymistä, sekä rohkaisee iäkästä lähtemään itse kävelylle.
Aikataulu
-
1maalis - touko 2022
Toteutuksen suunnittelu ja verkostotarkastelu
-
2kesä 2022
Alustavat penkkien sijainnit kommentoitavana nettisivuilla
-
3heinä - joulu 2022
Alustava aikataulu kohteiden valinnalle ja tarkemmalle suunnittelulle
-
4joulu 2022 - joulu 2023
Alustava aikataulu penkkien tilaamiselle ja asennukselle
Suunnitelmat
Penkkejä levähtämistä varten - uusien penkkien sijainnit (pdf, 206.39 KB)
Vuorovaikutus
Sivustolla kerättiin kommentteja penkkien sijainneista 2.6.-23.6.2022. Kommenttejä hyödynnettiin suunnitelman viimeistelyssä. Alustavan suunnitelman löydät vielä alta.
Suunnitelma hankkeen ”Penkkejä levähtämistä varten” toteutuksesta kommenteille (pdf, 8.40 MB)
9 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...