Asuntoja kaikille helsinkiläisille
Ehdotus ei valitettavasti etene toteutukseen, koska se ei saanut tarpeeksi ääniä
Tiedot
Numero (ID)
Alue
Teema
Budjetti
Äänten määrä
Luontiaika
Ehdotus
Lyhennelmä
Ara-rahoitteisista asunnoista suurempi osa osoitetaan asunnottomille helsinkiläisille sekä niille, joille on jäänyt vuokravelkaa. Tarvittaessa räätälöidään tuki, joka tuodaan asukkaan omaan asuntoon.
Ehdotuksen kuvaus
Mennyt ei saa iäksi määrittää ihmisen tulevaa asunnon saanti mahdollisuutta. Monella asunnottomaksi jääneellä henkilöllä, jolla on taustalla päihde- tai mielenterveyshäiriön aiheuttamaa oirehdintaa, asumishäiriöitä tai vuokravelkaa, ei tarjota kaupungin toimesta muuta kun vahvasti tuettua asumista asumisyksikössä. Moni asunnottomaksi jäänyt henkilö, joka on sittemmin raitistunut tai pyrkii esimerkiksi palaamaan takaisin työelämään ei halua asumaan vahvasti tuettuun asumisyksikköön asumaan.
Asunnon saanti ei saa olla hakijan historiasta kiinni ja jokainen jonka tämänhetkinen pärjääminen ei vaadi ympärivuorokautista tukea pitäisi olla mahdollisuus näyttää että asuminen onnistuu myös omassa vuokra-asunnossa. Ennen kaikkea vanha vuokravelka ei saa olla nykyisenkaltainen este kaupungin vuokra-asunnon saannille.
Kaupungin ara-rahoitteisista asunnoista nykyistä suurempi osa tulee osoittaa asunnoiksi asunnottomille helsinkiläisille sekä sellaisille asunnottomille, joille on jäänyt aikaisempaa vuokravelkaa. Asumiseen voidaan tarvittaessa räätälöidä tuki, joka tuodaan asukkaan omaan asuntoon.
Kulut:
Helsingin kaupungin asunnot: ei erityisiä kuluja, lähinnä muutos asunnon myöntämis kriteereihin
Sote: Vuokranmaksun seuranta sekä tarvittaessa kotiin vietävän tuen resurssi
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Ladataan kommentteja ...