Matalan kynnyksen kohtaamispaikka
Tiedot
Numero (ID)
Alue
Teema
Julkaisuaika
Ehdotus
Ehdotan matalan kynnyksen oleskelutilaa Helsinkiläisille. Tilassa voisi olla tarjolla aamupalaa ja/tai lämmintä ruokaa, terveysneuvontaa, tietokoneet asiointia varten, ja ehkä bilispöytä sekä muuta ajanvietettä. Monen lähiön ja myös kantakaupungin katukuvassa näkyy tarve päihtymyksen sallivalle tilalle. Oleskelutila palvelisi syrjäytymisvaarassa olevien asiakkaiden tarvetta sosiaaliselle toiminnalle, ja lisäksi edistäisi yleistä viihtyvyyttä merkittävästi. Rahoitusta tullaan tarvitsemaan pääasiassa tilavuokraan sekä henkilöstöresursseihin. Muilta osin budjetti määrittyisi oleskelutilan palveluvalikoiman mukaan. Päiväkeskuksen tulee olla sijainniltaan keskeisellä paikalla ja samaan aikaan riittävän syrjässä, jotta asiakkaat kokevat sen omakseen ja toisaalta että se palvelee yleistä viihtyvyyttä. Ideointivaiheen jälkeen Kurvin alueella aloittanut Symppiksen terveysneuvonta ja päiväkeskus, joka on lyhyessä ajassa tavoittanut huomattavan hyvin ihmisiä. Kävijämääriä ja käyttäjäkokemuksia voisi hyvin hyödyntää päiväkeskusta suunniteltaessa. Päiväkeskuksista käsin on muilla alueilla järjestetty menestyksekkäästi kuntouttavaa työtoimintaa sekä muuta aktiviteettia, joka on helppo keino osallistaa asiakkaita pitkällä tähtäimellä sekä avata jopa polkuja takaisin työelämään. Kokemusasiantuntijoiden käyttöä toiminnassa tulisi selvittää.
Ehdotus kartalla
Seuraavassa elementissä on kartta, joka esittää tämän sivun tietueet karttapisteinä. Elementtiä voi käyttää ruudunlukijalla, mutta se voi olla vaikeaselkoinen.
Ohita kartta
1 kommentti
Ladataan kommentteja ...
Ladataan kommentteja ...