Muutokset kohteelle "Elinkaaripuisto Toukolan rantapuistoon"
Vertailutila:
Tavoitteet
-Elinkaaripuisto kokoaisi yhteen laajojen harrastemahdollisuuksien pariin asukkaita paitsi Arabianrannasta myös Hermanninrannasta.- +Elinkaaripuisto kokoaisi yhteen laajojen harrastemahdollisuuksien pariin asukkaita paitsi Arabianrannasta myös Hermanninrannasta.
- +
- +Muutaman toiminnon levittäytyessä nykyisen rantapuiston eteläreunaan, se toisi toimintoja lähemmäs myös Hermannin puolella asuvia helsinkiläisiä. Esimerkiksi Kumpulanpuron vieressä voisi olla yksi piknikpaikka lähellä rantaa sekä puistoshakki tai petankkikenttä.
- +Toiminnallisuus vähentäisi myös hanhien pesimistä alueella ja käyttömahdollisuudet olisivat paremmat. Toisaalta taas esim. kivetyt alueet, penkit ja pöydät sekä istutukset niiden reunoilla mahdollistaisi luonnon ja ihmisten sujuvamman rinnakkaiselon!
- +
- +Piknikpöydät myös liikuntapuiston läheisyydessä saattaisivat mahdollistaa kahvilayrittäjän kärryn tuomisen kesäisin tai tapahtumien aikaan puiston kulmalle. Sitä kun monet ohikulkijatkin kaipaavat! Kehittäminen saattaisi siis tuoda yrittäjyyttäkin puistoon.
Toimenpiteet
-Liikuntapuiston kunnostaminen: uudet helppokäyttöiset laitteet, teineille iso kiipeilyteline, lainattavat varusteet aitajuoksuun ja kuulantyöntöön esim nuorisotalolle, puistoshakki ja petankkikenttä penkkeineen ja piknikpöydät perheille.- +Liikuntapuiston kunnostaminen: uudet helppokäyttöiset laitteet, teineille iso kiipeilyteline, lainattavat varusteet aitajuoksuun ja kuulantyöntöön esim nuorisotalolle, puistoshakki ja petankkikenttä penkkeineen ja piknikpöydät perheille.
- +
- +Istutuslaatikoita joissa kukkivia kukkia Liikuntapuiston reunamille viihtyisyyden lisäämiseksi ja eri alueiden erottamiseksi. Piknik -paikka voisi olla vaikka rannempana/ etelämpänä ja sitäkin voisi reunustaa ruukkuistutukset.
- +
- +OmaStadi -raha menisi uusien liikuntalaitteiden, petankikentän /puistoshakkikentän, piknikpöytien ja vuokrattavien välineiden hankintaan sekä istutusten perustamiskustannuksiin.
Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset
-Kaupunginosayhdistys Artova, kaupungin vapaa-ajan osasto, Stara, alueen aktiivit ja koululaiset- +Kaupunginosayhdistys Artova, kaupungin vapaa-ajan osasto, Stara, alueen aktiivit. OmaStadissa partiolaisten ehdotuksia: ne otetaan ehdottomasti huomioon tässäkin! Liikuntapuisto kuuluu kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimen alle, sen perushuolto siis kaupungin, mutta asukkaat voivat tempaista istutusten hoidon ja talkootyön merkeissä.
- +
- +
Version laatija
Version luontiaika
04.03.2019 13:21