Teema
Suunnitelman tiivistelmä
Eläinten ja Kaikkien Olentojen ihasteltavaksi ja aistittavaksi Kasvi-istutuksia Linnankosken puistoon, ja mihin tahansa Puistoon.
Sijainti
Linnankoskenpuisto Töölössä
Kohderyhmä
Nelijalkaiset, Kaksijalkaiset ja Tuhatjalkaiset. Koko Luomakunnan Iloksi.
Tavoitteet
Koira, Kissa ja Ihminen Rakastavat Nuuhkia. Aistia Kasvien Kauneutta ja Luonnon Ihmeellisyyttä.
Yhtenä lähtöpisteenä Töölö ja Linnankosken Puisto. Linnankosken Puistossa on ollut Ruusujen Ympärillä kanaverkkomaista. Isolle nurmikentälle, aluksi vaikka Linnankoskenkadun suuntaisen pensasaidan pituinen rivi Hyviä Kasveja. Hurtanminttua musteille, kissanminttua kateille, Ihmisille Ruusuja ja Kaikille vielä mitä.
Väljästi niin, että pensasaidan ja kasvirivin välissä on tilaa kulkea. Ja Väljästi niin, että Eläimet kuten Ihmisetkin voivat tepastella Rauhassa Kasvien väleissäkin.
Toimenpiteet
Naapuruston Tekijät ja Näkijät ja Tietäjät Kelkkaan. Siemen- ja istutusasioissa Alku & Juuri -puoti Mechelininkadulla tai Maatiais-Yhdistys Stenbäckin kadulla. Ruusuasioissa läheisen Talvipuutarhan Apu ja Viisaus. Multana Kaupungin omaa Hyvää Metsäpirtin multaa. Taivas Kastelee ja lannoitus Luomusti.
Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset
Naapurusto, vapaaehtoiset ja Toimenpiteet-kohdassa mainitut Tahot. Kasvien ylläpitoon Rakkautta ensin, ja Kaikki Järjestyy.
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Ladataan kommentteja ...