Muutokset kohteelle "Kesätöitä ja apua kesäaskareisiin"
Vertailutila:
Otsikko
- +Kesätöitä ja apua kesäaskareisiin
Tila
- +open
Suunnitelman tiivistelmä
- +Palkataan koordinaattori yhdistämään alueen nuoret tekijät ja esimerkiksi piha-askareisiin apua tarvitsevat seniorit. Tarve voi olla myös juttukaveri! Nuoren kesätyö voi olla myös siivoamista tai esimerkiksi apuohjaajana päiväkodissa tai kesäleirillä toimimista.
Sijainti
- +Pakila
Kohderyhmä
- +Nuoret tekijöinä, seniorit ja muut alueen asukkaat asiakkaina.
Tavoitteet
- +Koordinaattori auttaa käytännöntoimissa, joita työntekijän palkaaminen aiheuttaa. Suunnitelmalla halutaan varmistaa, että esimerkiksi räystäiden pesuun ja koiran ulkoilutukseen löytyy kesäksi tekijöitä ja toivottavasti yhteistyötä syntyy pidemmällä aikajänteellä.
- +
- +Halutaan mahdollistaa nuorille ensimmäinen työkokemus ja lisätä eri-ikäisten kohtaamisia alueella.
Toimenpiteet
- +Palkataan koordinaattori hoitamaan projektin koordinointia sekä saattamaan yhteen alueen eri-ikäisiä asukkaita, järjestötoimijoita sekä yrittäjiä. Koordinaattorin avulla nuoret voivat oppia työelämän perussääntöjä sekä saada työkokemusta. OmaStadi rahalla halutaan varmistaa, että myös alueella asuville ikäihmisille saadaan apua esimerkiksi puutarhatöiden tekemiseen.
Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset
- +Nuorisotoimi, Job´d, alueen järjestöt kuten Pakila-Seura, MLL, Pakilan visa sekä alueen vanhainkodin ja Senioripalvelu.
Version laatija
Version luontiaika
08.03.2019 20:41