Teema
Suunnitelman tiivistelmä
Istutetaan kirsikkapuita Kannelmäen ja Malminkartanon välissä, koivukujan päässä, olevalle pienelle kumpareelle. Kumpareelle tuodaan lisäksi muutama istuin sekä kukka-astioita. Alueen omassa kirsikkapuistossa on mukava lueskella puiden varjossa ja tulevaisuudessa siellä voidaan järjestää asukkaiden yhteisiä kirsikankukkajuhlia. Lisäksi se voisi toimia hengähdyspisteenä mahdollisen Mätäjoki-luontopolun varrella.
Sijainti
Kantsun ja Malminkartanon välillä, koivukujan pää
Kohderyhmä
Kannelmäen ja Malminkartanon asukkaat,
ulkoilureitistön ja mahdollisen luontopolun käyttäjät
ilahduttaisi varmasti myös alueella asuvia japanilaisia
Tavoitteet
Luoda lisää viihtyisyyttä alueelle
ottaa käyttöön lähes käyttämätön pieni maa-alue
tuottaa iloa
omasta pihastamme kaadettiin kauniit kirsikkapuut ja piha asfaltoitiin
voisi olla kesäinen lukupaikka
luonto vaikuttaa terveyteen
Toimenpiteet
- Kirsikkapuiden istutus
- Yksittäisten istuimien hankkiminen kyseiseen paikkaan (esim. 6 tuolia, kahden tuolin ryhmiin aseteltuina)
- Kukka-astioiden hankkiminen istuinten väleihin
- Opastaulu, jossa kerrotaan paikan historiasta ja luonnosta ja jossa lisäksi esim. teksti ”On sallittua olla polttamatta täällä”
Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset
Kaupunki - viherosasto
= asiantuntijat, työntekijät
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
1 kommentti
Ladataan kommentteja ...
Ladataan kommentteja ...