Ehdotukset
Teema
Suunnitelman tiivistelmä
Ideamme on Kurvista Vaasanpuistikkoon ja Vaasankatua pitkin A.Kiven koululle ulottuva yhteisötaideteos. Se muodostuu interaktiivisesta valoteoksesta sekä alueella toteutettavista tapahtumista. Valoteos muodostuu kuvista ja viesteistä, joita yleisö lähettää teoksen sivustolle. Näistä kootaan muuttuva valo- ja kuvateos, joka koostuu projektoreista, heijastuspinnoista aukiolla ja koulun luona sekä Vaasankadun ja aukion valaisimista. Teokseen liittyy tapahtumia kuten elokuvanäytöksiä ja joulutori.
Sijainti
Hämeentie, Vaasankatu ja Vaasanpuistikko
Kohderyhmä
Yhteisötaideteoksen kohderyhmänä ovat Vaasankadulla ja -puistikossa sekä Kurvissa kulkevat ihmiset. Vuoden- ja kellonajasta riippuen näitä ihmisiä ovat joukkoliikenteen käyttäjät, koululaiset, päiväkotilaiset, töihin rientävät toimistotyöntekijät, Vaasankadun baareissa juhlivat, alueen yritysten asiakkaat ja lähiseudun asukkaat. Yhteisötaideteoksen valaistuksella voidaan luoda kadulle sopivaa tunnelmaa myös tapahtumien ajaksi. Näin teoksesta hyötyvät myös alueen monien tapahtumien järjestäjät.
Tavoitteet
Kurvista kouluun! -yhteisötaideteoksen avulla halutaan luoda turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä alueelle. Alati muuttuva teos kutsuu alueella kulkevia ihmisiä vaikuttamaan teokseen. Osallistuminen vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ehkäisee näin häiriökäyttäytymistä. Näin yhteisötaideteos muuttaa asuinympäristön viihtyisämmäksi. Varsinainen hedelmä kannetaan kuitenkin teoksen suunnittelun myötä alulle laitetun yhteisöllisyyden syntymisestä. Osallistuvan budjetoinnin rahoittamana teoksen toteutuminen on kiinni vain sen toteuttamiseen osallistettujen yhteisöjen yhteistyöstä. Tällaisia tahoja ovat taloyhtiöt, yritykset, oppilaitokset ja järjestöt. Onnistunut projekti luo maaperää muulle alueelliselle kehittämistyölle. Näemme, että taloyhtiöissä ja yrityksissä piilee suuri voimavara asuinalueen viihtyisyyden lisäämiseksi. Tavoitteena onkin, että alueen toimijoiden kesken muodostuu hedelmällistä ja pitkäkantoista yhteistyötä jolla on tulevaisuudessa monia positiivisia vaikutuksia.
Toimenpiteet
Suunnitelmassa esitetyn luonnoksen muuttaminen yhteisötaideteokseksi vaatii projektikoordinaattorin eli Kurvi-talkkarin palkkaamisen osa-aikaisesti. Kurvi-talkkari kokoaa alueen asukkaista, yrittäjistä, taidekoululaisista ja asiantuntijoista (mm. valosuunnittelija) suunnittelu- ja ylläpitoryhmän, jonka kanssa jatketaan teosidean kehittämistä sekä perustaa hankkeelle nettisivuston. Tämän yleissuunnitteluvaiheen jälkeen laaditaan tarkempi toteutussuunnitelma mm. hankinnoista, sähkötöistä, asennuksista ja valaistuksen ohjelmoinnista sekä projektoreiden ohjaamisesta. Sitten hankitaan valaisimet, projektorit ja ohjauslaitteet. Ne asennetaan Vaasanpuistikkoon, Vaasankadulle ja Kurviin. Ihmisiä kannustetaan vuorovaikutukseen markkinointikampanjalla, joka näkyy alueella julisteina sekä infonäytöillä. Kurvi-talkkari toimii teoksen ja tapahtumien koordinaattorina ja ylläpitäjänä sekä kannustaa vuorovaikutukseen. Yhteisötaideteoksen käyttöä seurataan ja siitä uutisoidaan paikallismedioissa.
Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset
Yhteisötaideteokseen voi sen valmistuttua osallistua kaikki halukkaat. Teoksen suunnittelussa tärkeä rooli on yhteisön kokoajalla ja tapahtumien koordinaattorilla, Kurvi-talkkarilla.Kurvi-talkkari on osa-aikainen projektityöntekijä, joka kokoaa ihmiset yhteisötaideteoksen suunnitteluun.Toteutuksen suunnitteluun osallistetaan Torkkelin ja Kallion lukion oppilaita sekä Aalto-yliopiston valaisutekniikan opiskelijoita.Projektin toteutuminen vaatii taloyhtiöiden ja paikallisten yritysten yhteistyötä.
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
3 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Ladataan kommentteja ...