Muutokset kohteelle "Ohjattua liikuntaa iäkkäille ja muille asukkaille lähellä kotia"
Vertailutila:
Otsikko
- +Ohjattua liikuntaa iäkäille ja muille asukkaille lähellä kotia
Tila
- +open
Suunnitelman tiivistelmä
- +Järjestää liikunnanohjaajia ohjaamaan säännöllisesti liikuntaa iäkkäille ja muille asukkaille taloyhtiöiden tiloihin kuten kerhohuoneisiin, piha-alueille ja lähiympäristöön. Liikunnanohjaajat voivat pitää esimerkiksi tuolijumppaa, pihajumppaa ja yhteiskävelyitä.
- +
- +Taloyhtiöiksi ehdotetaan Ikäinstituutin Yhdessä kotikulmilla -hankkeessa osaa mukana olevia taloja Pasilan, Pohjois-Haagan ja Siltamäki-Suutarilan alueilta. Mukaan on tulossa taloyhtiöitä myös Myllypuron ja Vuosaaren alueilta.
Sijainti
- +Pasila, Pohjois-Haaga, Siltamäki ja Suutarila
Kohderyhmä
- +- Iäkkäät, joiden liikkumiskyky on heikentynyt
- +- Iäkkäät, joiden elinpiiri on rajoittunut kotiin
- +- Asukkaat, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua muualla järjestettävään liikuntatoimintaan esimerkiksi pienituloisuuden tai fyysisen esteen takia
- +- Muut asukkaat, jotka haluavat lisätä liikuntaa
Tavoitteet
- +Tavoitteena on ensinnäkin säännöllisellä liikunnalla ylläpitää iäkkäiden toimintakykyä. Toiseksi lähellä kotia järjestettävä maksuton liikuntatoiminta lisää erityisesti iäkkäiden ja pienitulosten asukkaiden yhdenvertaisuutta. Lisäksi toiminta vahvistaa iäkkäiden asukkaiden yhdessä oloa muiden asukkaiden kanssa. Näin vähennetään asukkaiden yksinäisyyden kokemuksia ja lisätään yhteisöllisyyttä taloyhtiöissä.
Toimenpiteet
- +- Tiedotetaan toiminnasta esimerkiksi mainoksilla, ilmoituksilla ja julisteilla
- +- Järjestetään toiminnasta asukkaiden infotilaisuuksia
- +- Toteutetaan vapaaehtoisten ja vertaisten koulutuksia liikuntaharjoitusten ohjaamiseksi
- +- Hankitaan laitteita kuten tabletteja tai/ ja televisioita joihinkin taloyhtiöihin, jolloin on mahdollista hyödyntää olemassa olevia jumppavideoita
- +- Palkataan liikunnanohjaajia palkkioperusteisesti
Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset
- +Helsingin kaupunki (liikunta ja vapaaehtoistoiminta), Ikäinstituutin Yhdessä kotikulmilla -hanke, mukaan lähtevät taloyhtiöt, Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) ja mahdollisesti paikalliset järjestöt
Version laatija
Version luontiaika
04.03.2019 13:28