Laihan lompakon liikuntamahdollisuuksia Koillis-Helsinkiin
Ehdotukset
Teema
Suunnitelman tiivistelmä
Koillis-Helsinki kaipaa helposti ja huokealla saavutettavia liikuntapaikkoja ja -mahdollisuuksia. Tämä ehdotus lisäisi kaupunkilaisten yhdenvertaisuutta liikuntamahdollisuuksien suhteen. Liikunta edistää terveyttä ja hyvinvointia.
Sijainti
Pukinmäki, Pukinmäen urheilupuisto
Kohderyhmä
Toteutuksesta hyötyisivät kaikenikäiset ja kaiken kuntoiset kaupunkilaiset lähialueella. Koululaiset koulumatkoillaan ja liikuntatunneillaan, aikuiset lenkkeilijät juoksu- ja kävelylenkeillään, ikäihmiset kulkiessaan kirjastoon ja työmatkalaiset kulkiessaan kohti Pukinmäen juna-asemaa.
Tavoitteet
Ehdotus lisäisi matalan kynnyksen liikunnan ja arkiliikunnan mahdollisuuksia lähialueen asukkaiden keskuudessa. Alueella asuu melko paljon pienituloisia, joille tällaiset ilmaiset liikuntamahdollisuudet olisivat hyvin tärkeitä terveyden ja hyvinvoinnin lisääjiä. Lisäksi reitistö parantaisi Syystien suunnalta Pukinmäenkaaren peruskouluun ja kirjastoon sekä kohti Pukinmäen asemaa kulkevien matkantekoa. Tavoitteena olisi lisätä arjen hyötyliikuntaa ja houkutella lenkille myös vapaa-aikana. Pukinmäen urheilupuisto saisi oivan lisän tarjontaansa.
Toimenpiteet
Reitistön rakentaminen ja olemassaolevien polkujen parantaminen edellyttää maan muokkausta ja tasausta. Ehkä myös maanpohjaa tarvitaan myös lisää.
Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset
Toiminta olisi alueen asukkaiden omaehtoista ja vapaamuotoista. Kohteen ylläpito olisi normaalia kaupungin ulkoilualueiden ja kevyen liikenteen reittien huoltoa talven aurauksineen ja hiekoituksineen sekä tarvittaessa väylien paikkauksineen. Suunnittelun pohjana voi käyttää jo olemassaolevia polkuja täydentäen uusilla.
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
1 kommentti
Ladataan kommentteja ...
Ladataan kommentteja ...