Teema
Suunnitelman tiivistelmä
Arvotalojen ympäröimä Fredrikin tori on keskeinen osa Punavuorta ja Helsingin design-aluetta. Torilla on järjestetty tilaisuuksia, mm. Helsinki-päivä, RööperiFest ja Antiikkitori. Torilla on ollut kukka- ym. myyntiä ja kahvila.
Toria olisi ehostettava, jotta se voisi paremmin toimia asukkaitten ja ohikulkijoitten ilona ja virkistyksenä.
Sijainti
Fredrikinkatu 16
Kohderyhmä
Kaupunkilaiset, erityisesti punavuorelaiset, vierailijat.
Tavoitteet
Ehostuksen tarkoitus on luoda torista kivikaupunginosan viihtyisä keidas, jossa kaupunkilaiset voivat tavata, kahvitella, seurustella, ostaa kukkia, vihanneksia, luomua tai järjestää pienimuotoista pop-up -myyntiä.
Tilaisuuksien järjestäminen olisi miellyttävää siisteissä ja toimivissa oloissa.
Toimenpiteet
Perusteellista kunnostusta odotellessa torin ilmettä, kuntoa ja tominnallisuutta voisi kohentaa seuraavin toimenpitein:
- istutetaan puu kaatuneen tilalle
- neljän entisen lisäksi neljä penkkiä lisää
- istumaryhmä, kiinteät pöytä ja penkit
- 8 kpl laatikoita, jossa vesisäiliöt ja pysyviä kasvi- ja pensasistutuksia ja lisäksi vuodenajan mukaan vaihtuvat kukat
- kukkateltan viereen lukittu roskisaitaus, jossa lajittelu ja jonka ympärille em. kukkalaatikoita
- tapahtumasähkö
- myöhemmässä vaiheessa vesipostin yhteyteen juomapiste
- mahdollisuus pop-up -myyntiin
- petanque tai kadulle piirretty iso shakkipeli
- myöhemmin joku kaupungin varastoissa nyt oleva taideteos
- nykyisen puitten (5) kunnon tarkistus ja hoitoleikkaus
- kiveyksen tarkastus ja mahdollinen kunnostus (viereisen talon ulkosivuremontin jäljet)
Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset
Helsingin kaupunki, Punavuoriseura, Punavuoren puistokummit
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
6 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Ladataan kommentteja ...