Vehreä Kaupunki
Tavoitteena on lisätä vehreyttä kantakaupungin alueella istutuksilla ja kasveilla. Vihreyttä tarvitaan parantamaan ilman laatua ja myös katujen kesäistä ilmettä.
Omaleimainen ja historiallisesti merkittävä Kruununhaka tarvitsee lisää kasvillisuutta, sillä Kruununhaka on kahden vilkkaan liikenneväylän välissä ja liikennesuunnitelmat lisäävät ilman laadun heikkenemistä. Koko Kruununhaan alueelle tehdään kokonaisvaltainen suunnitelma viihtyvyyden lisäämiseksi.
Pihakaduille, puistoihin, rannoille ja katualueille tarvitaan lisää istutuksia: puita ja pensaita ja kesäkukkia
Erityisen tärkeitä kohteita Kruununhaassa ovat Pohjoisranta, Tervasaari sekä Oikokadun ja Meritullinkadun pihakadut.
Projektissa tulee tukea taloyhtiöitä pihojen suunnittelussa sekä aktivoida taloyhtiöt ja asukkaat laittamaan istutuksia talojen eteen myös jakamalla kukkia istutettavaksi.
This proposal went through because:
Tarvitaan konkreettisempi ehdotus. Koko kaupunginosan kokonaissuunnitteluun eivät taida osallistuvan budjetoinnin rahat riittää. Viherseinät ja katot kuuluvat taloyhtiöille. kesäkukkia ja parvekekukkia voi kukin taloyhtiö lisätä asunaluetta kaunistamaan.
Sign in or sign up
Proposal appearing in these results:
Proposal appearing in these projects:
Related proposals
List of Endorsements
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
5 comments
Conversation with Deleted participant
Hämeentien muutokset voivat lisätä Kruununhaan läpiajoa huomattavastikin, se on huolestuttavaa. Olisi todellakin syytä panostaa edes kasvillisuuden lisäämiseen.
Kukkivat kasvit voisivat olla hieman kulkureittien reunaa tai penkkejä kauempana, koska ne houkuttelevat ötököitä ja niitä kammoksuvien kulkeminen häiriintyy. Pelkästään vihreät eivät lie kerää yhtälailla pörrääjiä, joten lähimmäs jalkakäytävää/kävelytietä pääasiassa niitä.
Ainakin Kruununhaassa puistot ovat vähissä, joten vehreyttä olisi huomattavasti lisättävä - sekä terveyden että viihtyisyyden vuoksi. Myös muissa kaupunginosissa. Köynnökset rakennusten seinillä, puut, pensaat, kukkivat kasvit, viherseinät, viherkatot, kaupunkipuutarhat - kaikki nämä olisivat tervetulleita.
Muistathan avata ehdotuksestasi suunnitelman 8.3 mennessä, jotta ehdotuksesi etenee toimialojen kustannusarviointiin ja äänestykseen. Avattua suunnitelmaa voit muokata 6.4 asti.
Enemmän vehreyttä ja kukkaistutuksia koko kaupunkiin. Ihmiset eivät halua ankeita toreja kuten esim Kasarmintori, Oodin edusta, Erottajan uusi tori, Narinkkatori, Keskuskatu jne. Kasvit tekevät kaupungista viihtyisän ja terapeuttisen ihmisille. Miksi vallalla ankea harmaa kivetys tai betoni, onko mallina ja ihanteena entinen Neuvostoliitto? Lontoo ja Tukholma loistavia esimerkkejä viihtyisistä kaupungeista.
Loading comments ...