Ekologisen elämäntavan henkilökohtainen valmentaja
Ehdotus ei valitettavasti etene toteutukseen, koska se ei saanut tarpeeksi ääniä
Tiedot
Numero (ID)
Alue
Teema
Budjetti
Äänten määrä
Luontiaika
Ehdotus
Palkataan kaupungille vuodeksi 1-2 asiantuntijaa, jotka antavat asukkaille henkilökohtaista neuvontaa oman hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Kulutusvalinnat muodostavat 70 % haitallisista päästöistä, mutta tavallisen ihmisen on vaikea selvittää, mitkä toimet ovat isoja ja vaikuttavia, mitkä pieniä ja vähämerkityksisiä.
Suunnitelman tiivistelmä
Palkataan kaupungille vuodeksi 1-2 asiantuntijaa, jotka antavat asukkaille henkilökohtaista neuvontaa oman hiilijalanjäljen pienentämiseksi.
Sijainti
Esimerkiksi kirjastot ja asukastilat
Kohderyhmä
Tavalliset, ilmastonmuutoksesta huolestuneet asukkaat, jotka haluavat omalla toiminnallaan vaikuttaa ympäristön tilaan.
Tavoitteet
Kulutusvalinnat muodostavat 70 % haitallisista päästöistä, mutta tavallisen ihmisen on vaikea selvittää, mitkä toimet ovat isoja ja vaikuttavia, mitkä pieniä ja vähämerkityksisiä. Henkilökohtaista neuvontaa on testattu kokeiluluontoisesti, ja sillä on onnistuttu pienentämään merkittävästi mukana olleiden kotitalouksien hiilijalanjälkeä. Elämäntavan muutokset tekevät asukkaista aktiivisia kansalaisia ja neuvonta lisää heidän tietoisuuttaan ja mahdollisuuttaan levittää tietoa myös omassa lähiympäristössään.
Toimenpiteet
1 tai 2 henkilökohtaisen neuvojan palkkaaminen vuodeksi. Tiedotus kaupungin kanavilla.
Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset
Kirjastot, asukastilat ym. neuvontapisteiden tilojen tarjoajina Sitra kumppanina esimerkiksi elämäntapapelin pelaamisessa
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Ladataan kommentteja ...