Parannetaan Suutarilaa yhdessä!
Ehdotus ei valitettavasti etene toteutukseen, koska se ei saanut tarpeeksi ääniä
Tiedot
Numero (ID)
Alue
Teema
Budjetti
Äänten määrä
Luontiaika
Ehdotus
Suutarinkylän peruskoulusta tehdään vetovoimainen ja turvallinen, josta nauttivat paitsi koulun oppilaat niin myös alueen asukkaat. Piha-alue kunnostetaan ja rakennetaan uusia peli- ja leikkipaikkoja sekä hankitaan ulkopelivälineitä. Huonossa kunnossa olevat sisätilat kunnostetaan ja hankitaan sisäpelivälineitä välituntikäyttöön.
Suunnitelman tiivistelmä
Suutarinkylän peruskoulun oppilaat ovat olleet jo pitkään tyytymättömiä koulun alueen viihtyvyyteen ja turvallisuuteen. Koulu on valmistunut vuonna 1984, eikä rakennusalue ole siitä paljoa muuttunut. Koulun piha on vaarallinen epätasaisten asfalttipintojen, irvistävien pihakiveysten ja rikkinäisen koriskentän katsomon takia. Lisäksi koulun sisätilat ovat ankeat ja värittömät, joka vaikuttaa oppilaiden koulumotivaatioon ja koulussa viihtymiseen.
Sijainti
Vaskiniitynkuja 2, 00740 Helsinki
Kohderyhmä
Kaikki alueen asukkaat, pääasiassa Suutarilan lähialueilta.
Tavoitteet
Suurena tavoitteena on saada lähikoulu vetovoimaiseksi ja turvalliseksi. Koulun piha tulisi uudistaa toimivaksi sekä oppilaille että alueen asukkaille. Pihasta halutaan saada monikäyttöinen, turvallinen ja kaikille ikäryhmille sopiva. Samalla koulun sisätilat tulisi kunnostaa viihtyisämmäksi ja oppimista tukevaksi ympäristöksi.
Toimenpiteet
Toivoisimme mm. näitä asioita:
Ulkotilat:
Koulun tilan ulkotilojen käyttöturvallisuuden lisääminen. - Koriskentän asfaltin tasaus - Puisen katsomon irvistävän laudoituksen kunnostus ja siistiminen.
Pelivälineitä. -mölkky -setti -jalkapallokentälle toiset maalit -lisää palloja -hyppynaruja
Ulkokuntoilupiste - jalkaprässi -leuanvetolaite -punnerruslaite -vatsalihaspenkki -kuntopyörä -Ulkotrampoliini
Keinuja - linnunpesäkeinu ja kaksipuolinen pihakeinu.
Sisätilat:
Ankeiden sisätilojen ehostus -maaleilla (koulun maalipinnat tulisi uudelleenmaalata sekä suunnitella uusi värimaailma) -kasveilla -verhoilla.
”Kaameiden” vessojen kunnostus
Uudet koulukaapit
Lisää istumatilaa -käytäville penkkejä -PodMeeting tyylisiä opiskelunurkkauksia
Tekemistä välitunneille -pingispöytiä -ilmakiekko -pöytäjalkapallo
Toteutukseen osallistuvan yhteisöt ja ihmiset
Oppilaskunta, vanhempainyhdistys ja kiinnostuneet alueen asukkaat.
1 kommentti
Ladataan kommentteja ...
Ladataan kommentteja ...