Nuorille paikka Itä-Pakilaan
Information
Nummer (ID)
Område
Tema
Publiceringstiden
Förslag
Nuorille paikka Itä-Pakilaan
Etupellon leikkipuiston ja koulujen kompleksia muokataan siten, että myös varhaisnuorten olisi mielekästä viettää siellä vapaa-aikaa. Alueella on iso hiekkakenttä, jolla on nykyisellään vain vähän käyttöä. Hiekkakentälle toivotaan 1. päällystettä koko kentälle 2. osaan kentästä pelihäkkiä/kaukaloa, jossa maalit, ja 3. koriskoreja ja roikuntatankoja/nuorille sopivaa telinettä toiseen kentän osaan. Pinnoitteeseen toivotaan rajat peleille. Pinnoite voi olla valettavaa turva-alusta tai muu kumimainen pohja. Päällyste voi olla myös asfaltti tai osin asfaltti. Jos se on asfaltti, tulisi pelikaukaloon kesäksi laittaa rullattava nurmimatto jalkapalloa ajatellen. Mahdollisuus kentän osan tai koko kentän jäädyttämiseen pakkastalvina tulisi säilyttää.
Lisäksi oma OmaStadin avulla etsitään alueelta nuorille sopiva sisä kokoontumistila. Avataan esimerkiksi Etupellon leikkipuiston asukastalo iltaisin nuorten käyttöön. Asukastalo voisi olla auki tiettyinä iltoina viikossa ja valvoja voisi olla nuorisotyöntekijä. Tilassa voitaisiin kokkailla ja leipoa teemojen mukaan, pelailla ja järjestää tapahtumia myös iltaisin vanhemmille lapsille. Yhdistystoiminnan kautta saataisiin iltoihin varmasti vapaaehtoisapuja.
Förslag på karta
Följande element är en karta som presenterar objekten på denna sida som kartpunkter. Elementet kan användas med en skärmläsare men det kan vara svårt att förstå.
Hoppa över karta
6 kommentarer
Laddar kommentarer...
Laddar kommentarer...