Painonnostoalustat Maunulan ja Oulunkylän kuntosaleille
Information
Nummer (ID)
Område
Tema
Publiceringstiden
Plats
Idén
Kaupungilla on paljon kuntosaleja ympärikaupunkia mutta niiltä puuttuu usein kunnollinen painonnostoalusta eli punttilava, joka mahdollistaa esimerkiksi tempausliikkeen harjoittamisen. Tällaisia löytyy jo Ruskeasuolta, Kisahallilta ja Liikuntamyllystä sekä Kontulasta. Liikuntamyllyssä punttilava on pitkälti seuratoiminnan käytössä ja sama koskee Ruskeasuota. Kisahalli taas palvelee lähinnä kantakaupungin asukkaita ja Kontula itä-Helsinkiä. Pohjois-Helsingissä voimailuharrastusten puitteet rajoittuvat pitkälti Pirkkolan kenttien voimailusaliin, joka sekin on pitkälti seurojen käytössä.
Tämä asia on toisaalta helppo ja halpa korjata. 2m X 2,5m kattavan punttilavan rakentaminen vanerista ja tallimatosta ei paljoa maksa. Myös tilat tähän on jo olemassa eli Oulunkylän ja Maunulan kuntosalit, eikä punttilava estä mitenkään siellä jo nyt tehtävää vapaapainoharjoittelua vaan päinvastoin parantaa sen puitteita. Painonnostolava voi olla osa nykyistä vapaapainoaluetta.
Idé på kartan
Följande element är en karta som presenterar objekten på denna sida som kartpunkter. Elementet kan användas med en skärmläsare men det kan vara svårt att förstå.
Hoppa över karta
0 kommentarer
Laddar kommentarer...
Laddar kommentarer...