Tema
Kort beskrivning
Tavoite: Mörssäriaukiosta tulee Maununnevan elävä keskus, jossa tavataan tuttuja, grillataan ja pidetään siivouspäivän kirpputoria.
Mitä tehdään: Alue kunnostetaan. Osa puista säästetään, osa kaadetaan. Tuodaan penkkejä ja pöytiä, grilli, roskikset. Rakennusvaiheessa ja ylläpidossa mukana myös talkootyötä.
Jatkossa rakennetaan pieni leikkipuisto, asennetaan sähkö- ja vesipisteet ja valaistus. Pitkän tähtäimen suunnitelmissa on rakentaa myös lämmin kerhotila!
Lokalisering pä kartan
Mörssäriaukio, Maununneva
Målgrupp
Kaikki Maununnevan asukkaat vauvasta vaariin.
Målbeskrivning
Maununneva on viimeisen 15 vuoden aikana muuttunut uinuvasta rintamamiestaloalueesta aktiiviseksi kaupunkikyläksi. Täällä on eri-ikäistä väestöä: paljon lapsiperheitä ja kasvavaa nuorisoa. Mutta meiltä puuttuu yhteinen kohtaamispaikka. Haluamme, että kaikenikäiset kyläläiset voivat tavata toisiaan siinä, missä on kylämme luonteva keskus: K-kaupan ja bussipysäkin välittömässä läheisyydessä. Kyläaukio vahvistaa kaupunginosan yhteishenkeä. Siellä kaikki uudet ja vanhat asukkaat voivat tutusta toisiinsa. Yhteishengen vahvistaminen ehkäisee mahdollisia tulevia ongelmia.
Åtgärder som det behövs pengar för
a) Alueen ryteikön raivaaminen.
b) Maapohjatyöt (sis. tasainen alue kirpparin pitämistä varten)
c) Puistoistutukset
d) Penkit ja pöydät, roskikset, ilmoitustaulu
Jatkossa vedetään sähköt, valot, vedet ja rakennetaan pieni leikkipuisto.
Personer och organisationer som deltar i genomförandet
Kaupunki vastaa rakennustöistä ja kalusteiden hankinnasta. Maununnevalaiset osallistuvat rakennustöihin talkoilla, jos turvallisuuden kannalta onnistuu. Alueen ylläpito ja kehittäminen on maununnevalaisten vastuulla. Roskien kuljetus ja tarvittavat korjauskulut kaupungilla.
Rapportera ett problem
Är detta innehåll olämpligt?
1 kommentarer
Laddar kommentarer...
Laddar kommentarer...