Förslag
Tema
Kort beskrivning
Vaikka Hakaniemen ja Siltavuoren rannoille on tulossa isoja muutoksia, tarvitaan alueella MYÖS nopeampaa ja pienimuotoisempaakin uudistamista.
Alueen läpikulkevan liikenteen haittoja tulee välittömästi ehkäistä kasvillisuutta lisäämällä. Rantojen viihtyisyyden ja käyttöasteen on parannuttava jo ennen lähialueen suurempien suunnitelmien toteutuksia.
Lokalisering pä kartan
Kruununhaka ranta-alueet
Målgrupp
Alueella asuvat sekä kaikki Etelä-Helsingissä ulkoilevat.
Målbeskrivning
Mahdollistetaan rantojen parempi käyttöaste. Minimoidaan läpikulkevan liikenteen haittavaikutuksia. Rannoilla olisi viihdyttävä, voitava viettää aikaa, tavata tuttuja ja tuntemattomia, ulkoilla ja liikkua. Rantaan ja merelle tulisi päästä nykyistä helpommin. Saaste ja melu haittoja pitäisi saada nopeasti vähennettyä.
Åtgärder som det behövs pengar för
Reittien paremmalla kunnossapidolla ja roskisten, puiden ja pensaiden lisäämisellä sekä penkkien ja valaistuksen kehittämisellä saavutetaan parannuksia nopeasti.
Hankitaan alueelle lisää kasvillisuutta, erityisesti Hakaniemen sillan kupeeseen ( ruukuissa?) ja Pitkänsillan ja Tervasaarenkannaksen väliselle osuudelle. Lisätään myös penkkejä ja roska-astioita sekä selvitetään valaistuksen kehittämistä.
Myös laajempien parannuksien nopeampaa mahdollistamista tulisi tukea ja selvittää ( uinti, kalastus, laiturit, sauna, kahvila, soutaminen, vesiliikenne, kelluvat rakennelmat... )
Personer och organisationer som deltar i genomförandet
Asukkaat, asukasyhdistys, Elävä Kruna, kaupungin puutarha- kaupunkisuunnittelu- ja liikennesuunnitteluosasto, alueen arkkitehdit. Asemakaavoittajat, Alueen toimijat
Rapportera ett problem
Är detta innehåll olämpligt?
13 kommentarer
Laddar kommentarer...
Laddar kommentarer...