Reimarlassa valoa ja maalia lasten kulkureiteille ja kohtaamispaikkoihin
Tema
Kort beskrivning
Lisätään riittävää ja kiinnostavaa valaistusta lasten ja nuorten koulureiteillä sekä lasten leikkipaikoissa ja niiden välittömässä läheisyydessä. Erityisen pimeä kulkureitti kulkee Pitäjänmäen koululta Omenapuiston läpi päiväkoti Kolkan ohi päiväkoti Tanelin pihapiiriin. Sopivalla perusvalaistuksella sekä jännällä sesonkivalolla tai vaikkapa heijastinpuilla saadaan aikaan turvallisia ja elämyksellisiä kohtaamispaikkoja kaikille.
Lokalisering pä kartan
Pitäjänmäki, Reimarla
Målgrupp
Kaikki PItäjänmäen palveluiden - koulun, kirjaston, nuorisotalon, urheilukentän - luo kulkijat. Erityisesti lapset ja nuoret.
Målbeskrivning
Lämpöä tuovalla valaistuksella luodaan paitsi turvallista tunnelmaa, sillä vahvistetaan alueen elinvoimaa. Pitäjänmäen peruskoulun läheisyydessä ja parin päiväkodin yhteydessä on pimeitä alueita, jotka ovat pimeään aikaan kartettuja. Ne ovat kuitenkin samaan aikaan hyvin käytettyjen kulkureittien varrella, matkalla alueen palveluiden luo. Parhaimmillaan ne voisivat olla kohtaamispaikkoja monille.
Åtgärder som det behövs pengar för
1. Lisätään lämpöistä perusvalaistusta Omenapuistossa sekä Tanelin ja Kolkan päiväkotien yhteydessä
2. Tehdään kulkureitin varrelle muutama kiinnostava valoteos, joissa leikitellään ympäröivällä luonnolla (erityisesti puut)
3. Käytetään sopivissa pinnoissa värikästä maalia
Personer och organisationer som deltar i genomförandet
Lapset ja nuoret Pitäjänmäen peruskoulussa ja päiväkoti Tanelissa ja Kolkassa sekä niiden vanhempainyhdistykset ja -toimikunnat, Pitäjänmäki-seura, Nuolipuiston lapset ja vanhemmat
Rapportera ett problem
Är detta innehåll olämpligt?
0 kommentarer
Laddar kommentarer...
Laddar kommentarer...