Tema
Kort beskrivning
Yksinäisyys ja syrjäytyminen ovat vakavia kansanterveydellisiä ongelmia. Yksinäisten vertaistukiryhmä on suljettu keskusteluryhmä, jossa voidaan puhua avoimesti yksinäisyydestä ja siihen liittyvistä ongelmista, ja jossa voi odottaa kohtaavansa muita yksinäisiä. Yksinäisyyttä voi lievittää teoriassa minkä tahansa sosiaalisen tapahtuman kautta, mutta vertaistukiryhmä on oma juttunsa, jossa keskustelun aiheena ovat yksinäisen ongelmat.
Lokalisering pä kartan
Kumppanuustalo Hanna Sturenkatu 12 00510
Målgrupp
Kohderyhmänä tälle ehdotukselle ovat yksinäiset ihmiset Helsingin lähiseudulla. Heihin kuuluvat sinkut ja vähän ihmisten kanssa liikkuvat.
Målbeskrivning
Vertaistukiryhmiä järjestetään jo huume- ja mielenterveysongelmaisille muttei juurikaan yksinäisille. Vertaistuki on yksinkertainen ja suoraviivainen menetelmä mutta sillä voidaan saada aikaan isoja muutoksia. Ehdotuksena on luoda vuodeksi kaksi ryhmää, yleinen ryhmä ja nuorten aikuisten ryhmä ajatuksena pilotoida ideaa.
Åtgärder som det behövs pengar för
1. Ohjaajan palkkaaminen 2. Tiloista, niiden ajoista ja vuokrista sopiminen kaupungin kanssa 3. Tiedotus ja ryhmän mainostus. 4. Kuluja tulee varata hieman myös sekalaisia menoja varten kuten kahvitarjoiluun. 5. Ryhmän edetessä ohjaaja mallintaa ryhmän toimintaa, jolloin sitä voidaan haluttaessa jatkaa ja kehittää tulevaisuudessa.
Personer och organisationer som deltar i genomförandet
Ryhmää varten palkataan sosionomi tai muu sopivan koulutuksen saanut henkilö, joka fasilitoi keskustelua. Ehdotuksen laatijana olen valmis myös avustamaan ryhmän ohjaamisessa / Ville Joensuu, kognitiotieteen kandidaatti (HuK).
Rapportera ett problem
Är detta innehåll olämpligt?
2 kommentarer
Laddar kommentarer...
Laddar kommentarer...