Tema
Kort beskrivning
Kampintorille tilattu Ernst Billgrenin taideteos pystytettiin v. 1998. Sen toteutuksesta vastasi HAM. Teos koostuu kahdesta erillisestä kappaleesta, joista PIENI KOHTAAMISPAIKKA on kunnossa, mutta torin näkyvimmällä paikalla sijaitseva SUURI KOHTAAMISPAIKKA on kärsinyt sekä ilmaston että ilkivallan takia. Osa mosaiikeista on irronnut, metallinen yksityiskohta huojuu ja tiiliseinä on mustunut.
Hienon taideteoksen nykyinen olemus ei kutsu kohtaamaan vaan pikemminkin jatkamaan tuhoa.
Lokalisering pä kartan
Kampintori
Målgrupp
Kampintori sijaitsee vilkkaitten katujen välissä. Julkisen liikenteen lisäksi sen ohi ja läpi kuljetaan jalkaisin ja pyörillä. Torilla skeitataan ja järjestetään pieniä tilaisuuksia - siellä kohdataan. Kampintorin avaruus ja sen erikoinen taideteos suovat levollisen hengähdyshetken kiireisen kaupungin keskellä ja sen läpi on miellyttävä oikaista.
Målbeskrivning
Taideteosta katsellaan ja ihaillaan päivittäin monesta suunnasta, mutta huonokuntoisena se vetää puoleensa ilkivaltaa. Tuhoutuminen kiihtyy myös myös sään vaikutuksesta. - Hieno taideteos on korjattava arvoiseensa kuntoon.
Åtgärder som det behövs pengar för
Mosaiikkilaatat kunnostetaan
A: paikan päällä
B: irroitetaan ja kunnostetaan Tukholmassa
C: tehdään kokonaan uudestaan.
Huojuva metallinen yksityiskohta kiinnitetään.
Mosaiikkien suojaksi asennetaan tippapelti.
Tiiliseinät puhdistetaan.
Personer och organisationer som deltar i genomförandet
Helsingin kaupunki, Helsingin taidemuseo HAM, Punavuoriseura, Punavuoren puistokummit
Rapportera ett problem
Är detta innehåll olämpligt?
12 kommentarer
Laddar kommentarer...
Laddar kommentarer...