Förändringar för objektet "Unelmien Kannelmäki"
Visningsläge för jämförelse:
Målbeskrivning
-Tavoitteena on rakentaa yhteisöllistä ja onnellisten ihmisten Kannelmäkeä. Projektin työpajat antavat asukkaille mahdollisuuden osallistumiselle ja itseilmaisulle esimerkiksi tanssin, valo- ja video- ja äänitaiteen sekä biotaiteen keinoin. Työpajoissa luodaan myös pysyviä ja kiinteitä parannuksia Sitratorin alueen viihtyvyyteen ja turvallisuuteen. Hankkeen pysyviä lopputuotoksia voivat olla esimerkiksi kukkaistutukset ja kaupunkiviljelyaltaat (biotaide) tai parannukset torin valaistukseen (valo- ja videotaide). Kannelmäessä & Kaarelassa viime vuosina toteutetut useat kulttuurihankkeet (mm. Helsingin malli) antavat hyvän pohjan projektille ja kertovat alueella elävästä aktiivisuudesta ja halusta vaikuttaa asuinalueensa kehittämiseen. Unelmien Kannelmäki -hanke rohkaisee alueen asukkaita omaehtoiseen toimintaan ja asuinalueensa viihtyvyyden ylläpitämiseen myös projektin päätyttyä. Hankkeella toivotaan olevan pitkäaikaiset vaikutukset alueen asukkaiden elämään ja alueen yhteisöllisyyteen.- +Tavoitteena on rakentaa yhteisöllistä ja onnellisten ihmisten Kannelmäkeä. Projektin työpajat antavat asukkaille mahdollisuuden osallistumiselle ja itseilmaisulle esim. tanssin, valo- ja video- ja äänitaiteen sekä biotaiteen keinoin. Työpajoissa luodaan myös pysyviä ja kiinteitä parannuksia Sitratorin alueen viihtyvyyteen ja turvallisuuteen. Hankkeen pysyviä lopputuotoksia voivat olla esimerkiksi kukkaistutukset ja kaupunkiviljelyaltaat (biotaide) tai parannukset torin valaistukseen (valo- ja videotaide).
- +
- +Kannelmäessä & Kaarelassa viime vuosina toteutetut useat kulttuurihankkeet (mm. Helsingin malli) antavat hyvän pohjan projektille ja kertovat alueella elävästä aktiivisuudesta ja halusta vaikuttaa asuinalueensa kehittämiseen. Unelmien Kannelmäki -hanke rohkaisee alueen asukkaita omaehtoiseen toimintaan ja asuinalueensa viihtyvyyden ylläpitämiseen myös projektin päätyttyä. Hankkeella toivotaan olevan pitkäaikaiset vaikutukset alueen asukkaiden elämään ja alueen yhteisöllisyyteen.
Personer och organisationer som deltar i genomförandet
-Työpajoihin osallistujat ovat alueen asukkaita tai alueen kehittämisestä kiinnostuneita ihmisiä. Hankkeella toivotaan olevan paikallisesti työllistävä vaikutus, eli työsuhteisiin palkataan mahdollisuuksien mukaan paikallisia ammattilaisia. Lisäksi hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä alueella toimivien organisaatioiden kanssa: Kanneltalo, Nuorisotoimi, Palvelutalo ja Työväenopisto. Kumppanit tarjoavat tiloja työpajatoiminnalle, sekä tiedotuksellista ja tuotannollista apua koko hankkeelle.- +Työpajoihin osallistujat ovat alueen asukkaita tai alueen kehittämisestä kiinnostuneita ihmisiä. Hankkeella toivotaan olevan paikallisesti työllistävä vaikutus, eli työsuhteisiin palkataan mahdollisuuksien mukaan paikallisia ammattilaisia.
- +
- +Lisäksi hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä alueella toimivien organisaatioiden kanssa: Kanneltalo, Nuorisotoimi, Palvelutalo ja Työväenopisto. Kumppanit tarjoavat tiloja työpajatoiminnalle, sekä tiedotuksellista ja tuotannollista apua koko hankkeelle.
Versionen utarbetad av
Versionen skapades
07/04/2019 12:19