
Flowering trees – 20 magnolias for Helsinki
Sustainable magnolia trees and bushes would be planted in Helsinki, such as northern Japanese magnolia, umbrella magnolia, oyama magnolia and their varieties.
News
Kaikkiaan saimme asukaskyselyn kautta 57 istutuspaikkatoivetta. Toteutettavat istutuspaikat suunniteltiin asukaskyselyn ja alueiden lähtötietojen perusteella. Tavoitteena on, että magnoliat tulevat sellaisiin paikkoihin, joissa niillä on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa vuosikymmeniä. Ehdotetuilta paikoilta tarkistettiin tulevat maankäytön suunnitelmat, esimerkiksi alueille, joille on tulossa rakentamista tai peruskorjaamista emme sijoittaneet puita, jotta niitä ei uhkaisi poistaminen lähitulevaisuudessa. Lisäksi tarkistettiin mm. sopivuus olemassa oleviin puistosuunnitelmiin, johtokartat kuten maanpäällä kulkevat sähkölinjat ja maanalainen infra sekä alueen luonto- ja kulttuurihistorialliset arvot.
Magnolioiden istutustyöt ovat parhaillaan käynnissä.
Project details
Näin kaupunki toteuttaa ehdotuksen
Asukaskysely magnolioiden istutuspaikkojen ehdottamiseksi avattiin 13.5.2022. Kysely oli avoinna 14.8.2022 saakka.
Linkki kyselyyn: https://query.eharava.fi/3827
Istutuspaikat suunniteltiin asukaskyselyn ja alueiden lähtötietojen perusteella. Liitteistä löytyy suunnitelmaluonnos. Muutokset ovat vielä mahdollisia. Magnoliat istutetaan kasvukaudella 2023.
Magnolioiden paikat tulevat istuttamisen jälkeen löytymään
kartta.hel.fi -sivustolta aineistoista kohdasta Kadut ja puistot – Puurekisteri –Puusuvut – Magnoliat.
Ehdotuksen alkuperäinen kuvaus
Helsinki tarvitsee lisää puita ja lisää vihreyttä. Tarvitaan myös vaihtelua, monet puistot ovat kuin toistensa kopioita enimmäkseen samoine puineen ja pensaineen. Vaihtoehtoja on, kuten Tukholmassa, jossa lukuisat kadut ja puistot peittyvät keväisin magnoliankukkiin. Magnoliat viihtyvät myös lämpenevässä Suomen ilmastossa, jotkut Keski-Suomessa asti. Ehdotan, että Helsinkiin istutetaan kestävimpiä magnoliapuita ja pensaita, esim. japaninmagnolia, sateenvarjomagnolia, pensasmagnolia, sekä niiden lajikkeita. Aluksi niitä voitaisiin istuttaa vaikka 20 kappaletta. Annetaan puiden kukkia ja herättää ihmiset kevääseen suurilla tuoksuvilla kukillaan. Puut istutettaisiin ryhminä sopiville paikoille eri puolille kaupunkia, pääasiassa puistoihin. Magnoliat sopisivat erinomaisesti aloittamaan kaupunginvaltuuston jo hyväksymää aloitetta 100000 kaupunkipuun istuttamisesta v. 2035 mennessä.
Oheinen linkki Tukholman magnolioihin kertoo, miltä Helsingissäkin voisi näyttää 10-20 vuoden kuluttua.
Tukholman magnoliat:
https://gardener.blogg.se/2015/april/magnolior-i-stockholm.html
EHDOTUS kokonaisuudessaan on LIITETIEDOSTONA alla, klikkaa linkki kohdan ’Liittyvät dokumentit’ alapuolella.
Suunnitelmaluonnos (pdf, 1.85 MB)
Hankkeen koko: 20 puistopuuta ja puistosuuunnitelman päivitys
Suunnittelu: 20 000 €
Kalusteet, varusteet, vihertyöt: 20 000 €
Asiantuntija- ja rakennuttamistehtävät: 10 000 €
Ehdotuksen kunnossapitokustannukset: 1 500 € / v
Average progress on all projects 58.4%.
2 comments
Loading comments ...
Add your comment
Sign in with your account or sign up to add your comment.
Loading comments ...