
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
Arabianrantaan ulkokuntoilulaitteet
Arabianrantaan vastaavanlainen lähiliikuntapaikka kuin Talissa, Lassilassa ja Mustikkamaalla on. Samanlaiset voimailuvälineet (David), joissa pystyy painoa ja kuormitusta säätelemään kahdella telakalla. Todettu hyvin sään kestäviksi. Sijoituspaikaksi sopivia on rannan alueella monta, paras olisi lentopallokentän läheisyyteen puistoon. Hankitaan samanlaiset monipuoliset telineet ja laitteet kuin Lassilan lähiliikuntapaikassa, niin kansan lihaskunto kohenee ja terveemmät elintavat lisääntyvät.
Tämä kaikki liittyy ihmisten hyvinvointiin, ihmisen oikeaoppiseen terveelliseen elämään.
"Liikunta on tärkeää säilyttää osana arkea myös ihmisen ikääntyessä. Tutkimusnäytön pohjalta laadittu terveysliikuntasuositus Iäkkäille lähtee siitä, että kestävyystyyppistä, arkeen liitettävää liikuntaa, kuten kävelyä, tulee harrastaa useana päivänä viikossa – mieluusti päivittäin." (hel.fi)
Onneksi kävelyä ja lenkkeilyä voi harrastaa melkein missä vain, varsinkin Arabianrannassa on huippu teitä, polkuja ja pitkospuita. Mutta nyt lopultakin alueellemme täytyy saada lähiliikuntapaikka huippukuntoon, ja sinne kunnolliset ja laadukkaat ulkokuntoilulaitteet, kuten esim. Lassilan lähiliikuntapaikalla on.
Ulkokuntoilulaitteiden lisäksi ehdotukseen kuuluu lisää junnufutismaaleja, koriskoreja ja pingispöydät Arabianrantaan.
It would be great if all outdoor sports facilities that have tennis courts also included a tennis practice wall so people can practice on their own. It would also be useful while waiting for others to finish playing on the court. So far, we've only found one in Lauttasaari. The sports park in Arabianranta has plenty of space for at least one such wall. More details about the placement and design proposal in the attached images.
Ideas attached to this proposal
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
Comment details
You are seeing a single comment
You can check the rest of the comments here.
Conversation with Deleted participant
Ilman muuta voi. David:in laitteet on helposti säädettävät, Gympark:in kehonpainolaitteita en kuitenkaan voi suositella huonomman käytettävyyden sekä laadun takia. Ehdotustasi 1461 ei löydy hakutoiminnolla.
Kiitos. #1461 on ideani numero ja se koski koko Helsinkiä. Alueraksalla stadiluotsi ehdotti, että pyytäisin lisäämään ideani eri alueiden ulkokuntoilulaitteita koskeviin ehdotuksiin, mikä onkin ihan järkevää. Kiitos kun huomioitte asian.
Loading comments ...