
- 1
This proposal has been accepted
Suunnitelma etenee äänestykseen ja sille on laskettu kustannusarvio: 40 000 €
Kustannusarvio sisältää seuraavat: Selvitystyö koulunpihojen liikunnallisuudesta.
Tarkempi toteutussuunnitelma ja kustannuslaskelma tehdään sen jälkeen, kun suunnitelma on äänestetty toteutettavaksi. Kaupunkilaisia kutsutaan mukaan suunnitelmien valmisteluun ja toteutukseen.
Siellä missä hiekka/asfalttikenttä, siellä koulu. Arkiympäristö jossa kouluikäiset lapset viettävät enemmistön päivästänsä ovat jäänneet jälkeen yhteiskunnan muutoksessa.
Koulupiha on myös hyvin "pieni kohde" jolloin yksittäiset projektit jäävät helposti jalkoihin. Niputtamalla _KAIKKI_ koulupihat eteläisellä alueella yhteen selvitykseen saadaan mittakaavaa ja todellisuus esille.
Etelä-Helsingin alueen koulupihat/kentät.
Koululaiset, aikuiset
Helsinki Liikkuu-ohjelmassa sivu 15, toimenpide 17 todetaan että "10 koulupihan liikuntaolosuhteita parannetaan vuonna 2019."
Eteläisen Helsingin osalta tavoite on että "kaikkien koulupihojen liikuntaolosuhteita parannetaan vuonna 2020."
Omabudjetoinnista 2019 haetaan rahoitus sille että kohdennetaan selvitys kyseisen alueen koulupihoihin siten että, mikäli Kaupunkiympäristö/Kasvatus ja koulutus/Kulttuuri ja vapaaajan toimialueet eivät saa resursseja liikkeelle alueen koulupihoihin, niin selvityksen ehdoitukset voidaan perustaa projekteiksi OmaBudjetoinin kautta.
Selvitys koulupihojen liikunnallisesti tilasta (välineistö, urheilupinnat, liikunanopettajan numeraalinen arvio soveltuvuudesta liikunnaopetukseen)
Kaupungin omana selvityksenä tai oppislastyönä alueen liikuntapainoitteisissa oppilaitoksissa tai ostopalveluna yritykseltä.
Is this content inappropriate?
Sign in to omastadi.hel.fi with Tunnistamo. Students at comprehensive school can sign in with their edu.hel.fi account.
Sign in via TunnistamoSign in using your email address and a password of your choice. User accounts created before 2 October 2023 have been deleted. You need to create a new account if you have logged into the platform before that date.
You need to enable all cookies in order to see this content.
Change cookie settings
3 comments
Loading comments ...
Add your comment
Sign in with your account to add your comment.
Loading comments ...