Scope
Summary
Tavoitteena on tehdä Arabianrannan Verkatehtaan puistoon pilottihanke uudenlaisen avoimen ja yhteisöllisen ruokailu- ja ruuanvalmistuspaikan toteuttamisesta. Ruoka yhdistää ihmisiä. Avointa kesäkeittökonseptia kehittämällä on mahdollista löytää uusia tapoja luoda entistä vahvempia siteitä asukkaiden välille.
Location on the map
Arabianranta, Verkatehtaanpolku 1
Target group
Lapset, nuoret, aikuiset, vanhukset, kaikenikäiset, paikalliset ja muualta tulleet, turistit, maahanmuuttajat.
Objectives
Halutaan suunnitella ja toteuttaa uudenlaisen avoimen kesäkeittiön konsepti. Arabianrannasta saatujen oppien avulla avoimen kesäkeittiön mallia voitaisi tuoda myös muihin Helsingin kaupunginosiin. Verkatehtaan puistossa on joka kesä erilaisia ruokaa yhdessä valmistavia seurueita. Arabianrannassa ei ole helppo löytää paikkaa, jossa esimerkiksi voisi grillata ruokaa turvallisesti. Avoimen kesäkeittiön tulisi vastata mm. tähän tarpeeseen.
Key actions on which funds will be spend
Halutaan käynnistää avoimen kesäkeittiön suunnittelukilpailu, sekä toteuttaa parhaimmaksi valittu suunnitelma Verkantehtaan puistoon.
The people and communities participating in the execution
Suunnittelukilpailun ja voittajakonseptin toteutuksen järjestäisi kaupunki. Kohteen ylläpito olisi kaupungin harteilla ellei suunnittelukilpailussa syntyisi muita toteutuskelpoisia vaihtoehtoja. Mahdollisimman moni pilottikohteen alueen asukas tulisi saada osallistumaan tarvemäärittelyyn suunnittelukilpailun avulla. Toimiva avoin kesäkeittiö voi syntyä vain alueen asukkaiden tarpeita tarkasti kuunnellen.
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
0 comments
Loading comments ...
Loading comments ...