Neuvottelija vuokratonteilla olevien koulujen ja päiväkotien pihaprojektien vauhdittamiseen
Scope
Summary
Helsingin koulut ja päiväkodit tulevat vuorollaan peruskunnostukseen. Yksityisellä maalla sijaitsevat kohteet eivät kuitenkaan välttämättä ole kovin kärjessä, kun kohteita priorisoidaan.
Kokeillaan mitä kurjistuvilla pihoilla tapahtuisi, jos kevyiden pihaprojektien käynnistykseen saataisiin tukea kolmikantaneuvottelijalta! Hän auttaisi kaupungin suunnittelijoita, maanomistajia sekä alueen asukkaita, yrityksiä ja yhteisöjä laittamaan joukkoistetusti liikkeelle kevyitä kunnostusprojekteja.
Location on the map
Koko kaupunki
Target group
Hyötyjinä ovat etenkin lapset ja nuoret, joiden koulut ja päiväkodit sijaitsevat vuokratonteilla ja joiden pihapiirien kunnostus on ollut pitkään käytännön syistä mahdotonta.
Lisäksi joukkorahoitetuissa hankkeissa yhä useampi paikallinen yritys ja yhteisö voi osoittaa juurevuuttaan ja panostaa paikallisten leikki- ja kohtaamispaikkojen kohentamiseen.
Objectives
Helsingin kaupungin palvelulupaus on ”yhdessä teemme vaikuttavia tekoja”. Niiden tekemisessä kaupunkilaisillakin on tärkeä rooli. Koska kaupunki ei voi rahoittaa kaikkea ja kaikkialla, paikallisylpeyttä tuntevien kaupunkilaisten on voitava halutessaan laittaa liikkeelle joukkorahoituskampanjoja, joilla kotialueen viihtyisyyttä saadaan lisättyä.
Erityisesti vanhemmat, joiden lapset kasvavat viidessä, kuudessa vuodessa ulos päiväkodista tai koulusta, ovat valmiita laittamaan itsensä ja asiantuntemuksensa likoon, jotta kevyillä pihaprojekteilla lasten päivittäisistä kasvuympäristöistä saataisiin turvallisempia, viihtyisämpiä ja virikkeellisempiä. Ja jos lapsetkin voivat olla mukana pihan suunnittelu- ja kohennustöissä, vahvistuu koko yhteisön yhteishenki valtavasti.
Samaan aikaan yhä useampi paikallinen yritys haluaa osoittaa juurevuutensa ja panostaa kaupunginosan hyvinvointiin.
Key actions on which funds will be spend
1. Neuvottelija kartoittaa kaupungin koulut ja päiväkodit, jotka sijaitsevat yksityistonteilla.
2. Hän on yhteydessä koulujen ja päiväkotien vanhempainyhdistyksiin ja selvittää niiden kiinnostuksen kevyisiin joukkoistettuihin pihaprojekteihin, joissa vanhempainyhdistys on valmis ottamaan aktiivisen varainkerääjän roolin. Pilottikohteiksi valitaan 3-5 koulua ja päiväkotia.
3. Neuvottelija selvittää alueen omistukseen liittyvät kysymykset, kartoittaa oikeat yhteistyökumppanit ja kutsuu kaikki osapuolet - kaupungin, maanomistajan ja vanhempainyhdistyksen edustajat - yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan eri osapuolten intresseistä ja tavoitteista sekä projektin toteutuksen realistisesta budjettiramista ja teknisistä reunaehdoista. Hän luo eri osapuolten kanssa yhdessä ja erikseen käytyjen keskustelujen pohjalta kaikkia osapuolia sitovan projektisuunnitelman.
The people and communities participating in the execution
Yksityistonteilla sijaitsevien koulujen ja päivökotien lapset, nuoret ja vanhemmat, paikalliset yritykset ja yhteisöt, tonttien maanomistajat sekä kaupungin toimijat
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
0 comments
Loading comments ...
Loading comments ...