This proposal has been rejected
Kustannusarvio kentälle ylittää budjetin ( n. 1 000 000 €)
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
Proposals
Scope
Summary
Ehdotuksessa esitetään tekojääkentän rakentamista Johanneksen kentälle. Kentän pinnoite on esitetty uudistettavaksi, minkä yhteydessä tekojääradan rakentaminen olisi perusteltua. Tekojääkenttä parantaisi eteläisen kantakaupungin liikuntamahdollisuuksia merkittävästi.
Location on the map
Johanneksen kenttä
Target group
Tekojääkenttä palvelisi erityisesti lähialueen koulujen ja lastentarhojen lapsia ja nuoria. Koulujen liikuntatuntien järjestäminen helpottuu, kun luistelua varten ei tarvitse matkustaa kauas. Lisäksi eteläisen kantakaupungin alueella asuvat lapset ja nuoret käyttäisivät kenttää aktiivisesti.
Objectives
Tekojääkenttä parantaisi Johanneksen kentän viihtyvyyttä. Tällä hetkellä kentän yleisilme on heikko. Hiekkopinnoite on hankala ylläpitää. Tekonurmen yhteydessä tekojääkentän rakentaminen olisi resurssien käytön näkökulmasta järkevää ja parantaisi merkittävästi alueen viihtyvyyttä sekä eteläisen kantakaupungin liikuntaolosuhteita. Tekojääkentän rakentaminen Etelä-Helsinkiin on ollut pitkään suunnitteilla, mutta valmista ei ole tullut. Nyt on korkea aika saada tekojääkenttä eteläiseen kantakaupunkiin hyvien liikenneyhteyksien päähän.
Key actions on which funds will be spend
Tekojääkentän rakentamista varten tarvittavat investoinnit.
The people and communities participating in the execution
Kaupunkiympäristötoimiala sekä kulttuurin- ja vapaa-ajan toimiala vastaisivat tekojääkentän rakentamisesta.
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
12 comments
Johanneksen kenttä on tarpeellinen foorumi koko eteläiselle Helsingille. Ei ole mitään järkeä ohjata nuoret ja koululaiset jonnekin Jätkäsaareen, kun minkäänlaista poikittaisliikennettä ei ole. Meren ehdotus erinomainen. Hannes Markkula
Conversation with Deleted participant
Tervehdys hyvä. Laitoin alueen stadiluotsina "Muokkausoikeudet pyynnön" koskien tehtyä suunnitelmaa. Tämä sen takia, että tarvittaessa voin auttaa ja ohjata sunnitelman teossa ja lopuksi varmistaa, että suunnitelma tulee merkittyä valmiiksi. Suunnitelmaa voi työstää ja muokata 6.4.2018 asti jonka jälkeen kaikki valmiiksi merkityt suunnitelmat menevät toimialoille kustannusarvoitavaksi. Mukavaa ja aurinkoista viikon alkua!
Kiitos!
Conversation with Deleted participant
Johanneksenpuisto ei ole kulttuurihistoriallisista ja kaupunkikuvallisista syistä sopiva tekojääradalle. Suunnitelman kohde tulisi muuttaa Tehtaanpuistoon.
Hei! Valitettavasti tekojään rakentaminen Tehtaanpuistoon ei enää onnistu, koska kentälle on jo asennettu tekonurmi. Tekonurmi menisi pilalle, mikäli se jouduttaisiin avaamaan tekojään vaatimien jäähdytysputkien asentamista varten.
Hei!
Tämä kyllä onnistuu. Tällöin jäähdytysputken asentamisen jälkeen tulee asentaa uusi tekonurmi.
t, tero santaoja
Yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristö
Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupalvelu
Alueellinen suunnittelu-yksikkö
Hei,
Mutta jos tekojääkenttä ja jäähdytysputket asennetaan Tehtaanpuistoon, niin uusi viime vuonna asennettu tekonurmi siis menisi pilalle. Tällöin pitäisi ostaa uusi tekonurmi ja se maksaisi ilmeisesti monta sataa tuhatta euroa. Eli tekojääkentän rakentaminen olisi ilmeisesti paljon edullisempaa Johanneksen kentälle. Tiedätkö onko Tero jotain muita syitä, minkä vuoksi tekoojääkenttää ei voisi rakentaa Johanneksen kentälle? Pääasia, että kenttä saataisiin joko Johanneksen kentälle tai Tehtaanpuistoon, mutta Tehtaanpuistoin kentälle hinta voisi tulla hyvin kalliiksi.
Conversation with Deleted participant
Punavuoriseura on myös tehnyt jatkoon päässeen ehdotuksen tekojääradasta Johanneksen puistoon, koska on sen esittämiseen yhdessä eteläisten kaupunginosayhdistysten kanssa osallisunut. Punavuoriseura voi yhdistyä vain toisen kaupunginosayhdistyksen esitykseen.
Kyllähän sitä voi asukkaankin tekemä ehdotus yhdistyä samaan ryppääseen :)
Conversation with Deleted participant
Tervehdys :) Johanneksen kentän jäärataan liityen on nyt olemassa kaksi suunnitelmaa. Olisi hyvä yhdistää ne niin, että olisi vain yksi samanlainen suunnitelma. Mukavaa torstaita!
Hei Jarkko! Tämä kuulostaa järkevältä. Miten yhdistäminen käytännössä tapahtuu?
Peruuttamalla toisen suunnitelmista :)
Loading comments ...